Sveitsin kentillä loistaneelta Huuhkajat-ikonilta tiukka arvio illan ottelusta: “Häviätte Suomelle, mutta voitte voittaa EM-kisat”

© Kuva: Getty Images

Urallaan 76 A-maaottelua pelannut puolustaja Hannu Tihinen on erittäin arvostettu pelaaja kotimaansa lisäksi myös muun muassa Sveitsissä. ”Rautavuoren” pelaajauran päätepiste oli FC Zürich, jossa hän pelasi vuosina 2006-2010, toimien myös joukkueen kapteenina. Zürichin ajoilta jäi ikuisiksi ajoiksi verkkokalvoille muun muassa Tihisen San Sirolla AC Milanin verkkoon tekemä ”takavasaramaali”.

Tätä nykyä 44-vuotias Tihinen työskentelee Palloliitossa urheilutoimenjohtajana. Keskiviikkoiltana hänenkin katseensa kääntyy kuitenkin kohti tuttua alppimaata, kun Huuhkajat kohtaa harjoitusmaaottelussa Sveitsin. Peli alkaa kello 21.45.

Ottelun alla Tihistä muisteltiin myös Sveitsissä, sillä suuri sveitsiläinen kanava SRF haastatteli suomalaista ottelunalustunnelmista sekä Huuhkajista ja maajoukkueen Suomeen tuomasta futisbuumista ylipäätään.

Alkuun lähdettiin suomalaisen jalkapalloilun kasvavasta trendistä ja suosiosta maassamme. Se on asia, jonka Tihinen luonnollisesti Palloliiton työntekijänäkin hyvin tuntee.

– Viime vuosina jalkapallo on ollut usein mediassa. Suosio on kasvanut. Meillä on noin 130 000 lisenssipelaajaa, joista 50 prosenttia on alle 12-vuotiaita, Tihinen selvitti SFR:lle.

– Suurin haaste on siis edelleen saada enemmän aikuisia pelaamaan jalkapalloa. Olemme käynnistäneet sen vuoksi joitain strategiaprojekteja.

Kuten hyvin tiedetään, on EM-kisapaikka Suomen miesten A-maajoukkueen historian ensimmäinen arvokisapaikka. Siihen, missä joukkue on parantanut Tihisen omalta aikakaudelta, kemiläisellä on itseironinen vastaus.

– Varmaankin olemme nyt parempia siksi, koska minä en ole enää mukana, Tihinen naurahti.

– Joukkue työskentelee erittäin hyvin yhdessä. Valmentaja Markku Kanervan filosofia perustuu vahvaan arvopohjaan ja pelaajien selkeisiin rooleihin. Se on joukkueelle tärkeää. Kanerva on jotenkin onnistunut luomaan opettavaisen ja inspiroivan ilmapiirin.

Monet Huuhkajien runkopelaajista ovat jo yli 30-vuotiaita. Tihinen ei kuitenkaan usko, että sukupolvenvaihdoksesta koituisi suuria ongelmia.

– Vaikka joukkueen keski-ikä onkin korkea, näyttää tulevaisuus minusta hyvältä. Pelaajista tulee teknisesti parempia. Valmentajakoulutuksemme on korkeammalla tasolla ja lisäksi olemme investoineet jalkapallokenttiin ja halleihin. Siten saamme säännöllisesti uusia pelaajia, tai ainakin se on tavoitteemme. Olen optimistinen sen suhteen, että saamme tulevaisuudessakin hyviä tuloksia oikeiden arvojen ja mentaliteetin avulla.

Daniel O’Shaughnessy on tämänhetkisessä joukkueessa ainoa pelaaja kotimaisesta Veikkausliigasta. Tihinen ei kuitenkaan väheksy kotimaisen pääsarjan tasoa.

– Ei sarjalla mitään laatuongelmaa ole. Veikkausliiga on hinta-laatu-suhteeltaan yksi parhaista liigoista. Pelaajat tienaavat täällä vähän, sillä seurat saavat vain hyvin vähän mediarahaa.

– Jos pelaajalla on mahdollisuus siirtyä ulkomaille, hän myös useimmiten tekee niin. Jotta liigasta voisi tulla parempi, meidän täytyy maksaa Suomessa pelaajille enemmän. Se onnistuu vain, jos seurojen saamat TV-rahat kasvavat, Tihinen vakuuttaa.

Tihinen kertoo sydäntään osoittaen Sveitsin olevan hänelle edelleen hyvin läheinen paikka. Hän sanoo käyvänsä Sveitsissä lomalla lähes vuosittain, ja kuvailee Lenzerheiden aluetta ”yhdeksi maailman kauneimmista paikoista”. Keskiviikon otteluun hän ei ole matkustanut paikan päälle koronapandemian vuoksi. Sveitsiläisten kiusaksi hän kuitenkin povaa ottelusta Suomen voittoa.

– Ottelu on meillekin kiinnostava, koska kentälle pääsee joitain uusia pelaajia, jotka haluavat mukaan EM-joukkueeseen. Siksi tulemme myös voittamaan Sveitsissä. Veikkaan Suomen 1-0-voittoa.

– Sveitsikin on pelannut vahvasti, varsinkin vieraissa Bulgariaa vastaan. Heidän tuloksensa olivat hyviä. Kuusi pistettä kahdesta pelistä tarkoittaa kuitenkin, ettei Sveitsillä ole enää energiaa Suomea vastaan. Olen pahoillani.

Tihinen oli kentällä täydet minuutit Suomen edellisessä ottelussa Sveitsiä vastaan. Tuo peli pelattiin marraskuussa 2008, silloinkin St. Gallenissa. Tihinen muistaa harjoituspelin yhä hyvin.

– Kyllä, luulen, että myös (Tihisen pelikaverit) Blerim Dzemaili ja Gökhan Inler pelasivat myös. Valitettavasti hävisimme pelin – olikohan se 0-1 loppuhetkien maalilla? Vaikka se olikin vain harjoituspeli, niin nolla pistettä meille. Sveitsi oli parempi.

Muistikuva oli oikea, sillä ottelun ainoan maalin teki 84. minuutilla Sveitsin Reto Ziegler.

Lopuksi Tihinen esittää oman ennustuksensa sekä Suomen että Sveitsin mahdollisuuksista EM-kisoissa.

– Kaikki luulevat, ettei meillä ole pienenä maana ja ensikertalaisena mitään mahdollisuuksia lohkomme maita Belgiaa, Tanskaa ja Venäjää vastaan. Tällä hetkellä olemme kuitenkin erittäin vahvoja. Jos huippuhyökkääjämme Teemu Pukki on kunnossa ja teemme hyvin yhdessä töitä, on kaikki mahdollista.

– Minun puolestani Sveitsi voi hävitä harjoituspelin Suomelle ja voittaa sitten siitä kiukustuneena EM-kultaa, ”Tihi” lohkaisi.

Kaikki Suomen ottelut ovat nähtävissä Elisa Viihde Viaplaysta, V Sport Jalkapallo -kanavalta sekä ilmaiseksi Viafreesta.

LUE MYÖS:

Kattava ennakkopaketti maaotteluun Sveitsi–Suomi – mistä näet pelin ilmaiseksi, arvioidut avaukset, poissaolot ja kommentit

Sveitsi-Suomi-maaottelun pelipaikka herättää ihmetystä Sveitsissä – tästä syystä ottelu pelataan St. Gallenissa

Nouseeko Huuhkajien EM-kisajoukkueeseen todellinen musta hevonen? – ”Yritän aiheuttaa päänvaivaa Markulle”

Marcus Forssilta vihje tulevaisuudestaan? – ”Sitten pitää löytää sellainen paikka…”