Näkökulma: Amerikkalaisomistajat haluavat luoda jalkapallon Netflixin – jos UEFA ei pelaa bluffiaan, jalkapallon valtarakenteet muuttuvat ikiajoiksi

Vuosia jalkapallo on suunnannut katseensa vain kohti itää. Niin pitkään kuin jaksan muistaa, on lajiväki kuiskutellut toisilleen idästä tulevasta uhasta. Ensin tulivat venäläiset oligarkit, sitten kaiken tuhoava kiinalaisomistus ja viimeisimpänä jalkapallon avulla ihmisoikeusrikkomuksiaan puhtaiksi pesevät Lähi-idän kuninkaalliset.

Kukaan ei oikein osannut nimetä, mikä on se konkreettinen uhka, joka meitä kohtaa. Onko se korruptio? Sitä meiltä löytyy jo valmiiksi, kiitos vain. Olisiko uhka sittenkin vääränlainen raha? Jos jotkut, niin me kolonialistiset eurooppalaiset ymmärrämme kyllä ahneuden päälle itsekin.

Konkretian puutteesta huolimatta olemme aina vain jatkaneet itään katsomista, vakuuttuneina siitä, että sieltä on tuleva voima, joka aikanaan uhmaa koko rakkaan lajimme olemassaoloa. Niin pinttynyt oli katseemme itään, että unohdimme kokonaan katsoa länteen. Kukaan meistä ei arvannut, että lajin tuhoava voima tulisi lopulta Amerikasta.

Kiitos vain huomautuksesta, tiedän kyllä, että vain neljä Superliigan kahdestatoista perustajajäsenestä on amerikkalaisen omistuksen alla. Silti kaikki tässä muutoksessa haisee Amerikalta. Omistajien lisäksi Superliigan sarjajärjestelmä ilman putoamista ja nousua olisi suora kopio amerikkalaisesta mallista. Bisnesmalli sarjan pyörittämisen taustalla on amerikkalainen, kuten on sarjan rahoittava investointipankkikin.

Mutta toisaalta, kapitalismihan on Amerikkaa ja Amerikka kapitalismia. Ja juuri kapitalismille jalkapallo on myynyt sielunsa jo aikoja sitten – sekä hyvässä, mutta, kuten nyt huomataan, myös pahassa.

Raha puhuu

Seurojen motivaatiota Superliigan perustamiseen ei luonnollisesti tarvitse kaukaa hakea. Uuden bisnesmallin myötä jokainen sarja perustajajäsen – huomatkaa: perustajajäsen, ei osallistuja – saisi 350 miljoonan euron vuosittaisen potin pelkästä osallistumisesta. Summa on yli kolme kertaa suurempi kuin mitä tällä hetkellä saa Mestarien liigan voitosta.

Rahaa jalkapallossa on toki tavoiteltu jo pitkään, mutta nyt sitä ympäröivä yhteiskunta on merkittävästi muuttunut. Elämme aikakautta, jona elokuvat tuottavat enemmän striimauspalveluiden kautta kuin lippuluukuilla, ja jona urheiluseurojen arvo mitataan niiden tv-oikeuksien arvolla, ei lipputuloilla tai menestyksellä.

Kahdentoista eurooppalaisen suurseuran johtohenkilöt haluavat vastata muuttuvan yhteiskunnan tarpeisiin luomalla jalkapallon Netflixin, jossa olisi joka päivä tarjolla huippusisältöä.

Sisältö on kuningas, kirjoitti Bill Gates esseessään vuonna 1996. Sisältö on avainsana myös vuoden 2021 jalkapallomarkkinoilla. Suurseurat näkevät, että heidän paras reittinsä suurempiin tuloihin on koukuttaa fanit ympäri maailmaa huippuottelujen jatkuvaan virtaan; digitaaliseen syötteeseen, jossa joka ilta pelataan maailman tärkein ottelu.

Se, ettei yksikään ottelu ole tärkeä, jos jokainen on tärkeä, on toki näille rahanahneille päättäjille yhdentekevää. Olennaista on, että ihmiset uskovat niiden olevan tärkeitä. Silloin satunnaiskatsojat ympäri maailman kääntävät oikealla kanavalle ilta toisensa jälkeen ja maksavat iloisesti kuukausijäsenyytensä jatkuvien huippuotteluiden virrasta.

Kaikki maailman markkinointimiehet tietävät vuotavan ämpärin periaatteen: koska brändisi menettää jatkuvasti uskollisia asiakkaita, teit mitä tahansa, on tärkeämpää pumpata sisään jatkuvasti uusia asiakkaita kuin pitää kiinni vanhoista. Superliigan perustajapoppoo uskoo vahvasti, että sama periaate pätee myös jalkapallossa.

He uskovat, että jalkapallo Euroopassa on saavuttanut saturaatiopisteensä. Suurimmilla seuroilla on jo satojen tuhansien kannattajien faniryhmät, ja jokainen eurooppalainen jalkapallon ystävä on jo jonkin seuran fani. Miten tässä tilanteessa voi enää kasvattaa omaa markkinaosuuttaan?

Siksi katseet on käännetty markkinoille, joilla vallattavaa vielä riittää, kuten Aasiaan ja Amerikkaan. On turha kuvitella, että Superliigan toteutuessa sinä saisit istua jokainen ilta telkkarisi ääreen nauttimaan huippujalkapallosta. Ottelu pelattaisiin sellaisena ajankohtana, että niille saadaan mahdollisimman suuri globaali yleisö. Ei eurooppalainen, vaan globaali.

Siksi Superliigalle on myös – halusimme sitä tai emme – kysyntää. Kaikki maailman ihmiset eivät voi nauttia huippujalkapallon samanlaisesta läheisyydestä kuin me etuoikeutetut eurooppalaiset. Onneksemme myös meillä on liittolaisia – joskin yhtä persoja rahalle kuin ne suurseurojen omistajat, joita vastaan yritämme taistella.

UEFA apuun?

UEFA saattaa olla ahne siinä missä muutkin, mutta se eroaa Superliigaa puuhaavista suurseurasta yhdellä tärkeällä tavalla: UEFA:n tärkein sidosryhmä on, ja tulee aina olemaan, eurooppalainen kannattajakunta. Siksi eurooppalaiset fanit ovat tilanteessa, jossa kahdesta pahasta on valittava se vähemmän paha.

UEFA ei tee rahaa vain Mestarien liigalla. Myös esimerkiksi EM-kisat sekä kansalliset sarjat ovat sille tärkeitä rahan, ja arvon, lähteitä. Siksi UEFA:n intresseissä on pitää maailman parhaat pelaajat ja seurat osana sen ylläpitämiä kansallisia kilpailuja.

Siksi UEFA iski kovaa takaisin ja tiedotti, ettei se ole valmis neuvottelemaan Superliigaan osallistuvien seurojen kanssa millään tavalla. Liiton ilmoituksen mukaan kaikki Superliigaan osallistuvat seurat suljetaan pois kansallisista sarjoista, eivätkä niiden pelaajat saa edustaa maajoukkueitaan virallisissa otteluissa.

Kovaa UEFA:n pitikin iskeä, sillä se oli jäämässä taistelussa pahasti alakynteen. Superliigan perustajaehdokkailla on rahaa, halua ja valmis suunnitelma. Niillä on todennäköisesti ollut myös enemmän aikaa valmistautua mahdolliseen oikeustaisteluun, joka edessä on. Olisi sinisilmäistä olettaa, etteivät Florentino Pérez, Andrea Agnelli, Joel Glazer ja kumppanit olisi tietäneet, millaisen vastaanoton heidän ehdotuksensa saisi. Superliigan puuhamiehet laskenevat sen varaan, että UEFA bluffaa, eikä aio todellisuudessa toteuttaa uhkauksiaan.

Helpotuksekseen UEFA:kaan ei lähtenyt sotaan täysin ilman valmisteluja, sillä maanantaina se julkaisi oman tiedotteensa siitä, millaisia muutoksia sen alaisiin kilpailuun on tulossa vuodesta 2024 eteenpäin. Myös nämä muutokset tähtäävät suurseurojen valta-aseman pönkittämiseen ja rahanhimon tyydyttämiseen.

Euroopan jalkapalloliitto on pakkoraossa, sillä se tietää, että ilman lupausta lisätuloista suurseurat eivät taistelusta peräänny. Barcelona on yli miljardin euron veloissa. Real Madrid on menettänyt mahdollisuutensa Kylian Mbappén tai Erling Hålandin hankintaan pandemian talousvaikutusten myötä. Internazionalen kiinalaisomistajat joutuivat helmikuussa hakemaan hätärahoitusta pitääkseen toimintansa pyörimässä.

Ja tästä päästään koko ongelman ytimeen. Jalkapalloseurat ovat jo pitkään ajaneet itseään ahtaalle jatkuvaa menestystä ja loputtomia rikkauksia etsiessään. Jatkuva kasvu on kapitalismin elinehto, mutta seurat ovat pyrkineet kasvamaan nopeampaan kuin markkina antaa mahdollisuuden. Ja nyt ne haluavat paikata oman virheensä muokkaamalla markkinaa.

Ehkä jalkapallo on kutsunut itse itsensä tuhon tielle. Seurat itse – ja loppukädessä kansalliset lajiliitot – ovat vastuussa siitä, kenen ne antavat jalkapalloseuran ostaa. Jalkapallo on itse antanut avaimet kotioveensa ihmisille, jotka eivät välitä lajista tai sen perinteistä sen enempää kuin kultakala sienipiirakasta.

Ehkä jalkapallon todella tarvitsee tuhoutua. Ehkä sen on palettava maan tasalle, jotta se voi feenikslinnun tavoin nousta takaisin siivilleen ja edustaa jälleen sitä, mitä me kaikki haluamme sen edustavan.

Tämä ei ole kuitenkaan se tapa, jolla jalkapallo tulee sytyttää tuleen. Sillä jos UEFA ei nyt pelaa bluffiaan loppuun asti, se myöntää, ettei sillä ole voimia asettua poikkiteloin lajia hallitsevien suurseurojen kanssa. Jos UEFA nöyrtyy ja antaa seuroille mitä ne haluavat, se osoittaa, että ne saavat vapaasti sanella lajin askelmerkit myös tulevaisuudessa.

Tämä houkuttaisi paikalle vain lisää haaskalintuja, jotka miljardeineen ostaisivat jalkapalloseuroja, koska tietäisivät, että voivat muuttaa lajin sääntöjä omaa lompakkoaan lihottaakseen.

Jos UEFA nyt perääntyy, ei Superliiga jää jalkapallon viimeiseksi mullistukseksi lähivuosina. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, ettei lajiliitto nyt peräänny, vaan osoittaa kerrankin sellaista periksiantamattomuutta, jota siltä on odotettu jo vuosia.

Pelissä ei ole vain Mestarien liiga. Pelissä on koko eurooppalainen jalkapallo.

Juuso Sallinen
Twitter: @TeravinKyna


PÄIVÄN VIHJE: CHELSEA – ARSENA

Onko Arsenal paikallistaistelussa helppo pala huippuvireiselle Chelsealle?