Rangersin entiseltä pelaajalta ehdotus Glen Kamaralle ja skottiseuralle: ”Kaikki voittavat”
Kuva: Getty Images
Rangersin entinen puolustaja Alan Hutton toivoo, että Glen Kamara ja Skotlannin tuore liigamestari neuvottelevat ulosostoklausuulin seuraavaan sopimukseensa.
Huuhkajien luottopelaajiin lukeutuva Kamara, 25, siirtyi Rangersiin toissa vuonna sopimuksella, joka päättyy kesällä 2023. Siirtohuhuissa häntä on viety lukuisiin seuroihin, mutta viime kuussa Kamara kertoi, että hän on keskustellut Rangersin kanssa alustavasti uudesta diilistä.
– Olemme käyneet neuvotteluita [seuran kanssa]. Kausi on edennyt hyvin ja varmistimme juuri mestaruuden. Olemme siis olleet tähän saakka hyvin menestyksekkäitä.
– Sopimukseni on voimassa vielä kaksi vuotta, joten minulla on yhä aikaa katsoa mitä tapahtuu. Uskon, että kesän aikana saamme enemmän viitteitä siitä, mitä tuleman pitää.
Uutisoimme viime kuussa Football Insiderin tietojen pohjalta, että Rangers pitää Kamaraa nykyään vähintään 10 miljoonan punnan (noin 11,6 miljoonaa euroa) arvoisena.
Hutton sanoi tuolloin, että Rangers tekisi ison virheen, jos se päästäisi Kamaran pois tuohon hintaan. Seuran entinen puolustaja toivoo, että Kamaran seuraavaan sopimukseen sisällytettäisiin ulosostohinta, jolla taattaisiin Rangersille sopiva siirtokorvaus ja Kamaralle mahdollisuus lähteä muualle, jos kiinnostusta riittää.
– Hän on avainroolissa [manageri] Steven Gerrardin joukkueessa. Hän saa siellä oppia luultavasti yhdeltä kaikkien aikojen keskikenttäpelaajista, kommentoi Hutton Football Insiderille.
– Nykyään kun on ulosostoklausuuleja ja sellaisia… Jos Rangers ja Glen ovat valmiita sellaiseen, niin se sopisi kaikille.
– Rangers saa rahaa pelaajastaan ja he antavat pelaajalle mahdollisuuden lähteä, jos joku on valmis maksamaan sen summan.
– Sille tasolle päästäkseen hänen on esiinnyttävä huipputasollaan, joten kaikki voittavat.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne