Glen Kamara kommentoi tulevaisuuttaan Rangersissa: ”Olemme käyneet neuvotteluita”
Kuva: Getty Images
HELSINKI. Huuhkajien ja Glasgow Rangersin avainpelaaja Glen Kamara on vahvistanut, että neuvottelut uudesta sopimuksesta ovat käynnissä.
Kamara, 25, on herättänyt kuluvan kauden aikana vahvaa kiinnostusta etenkin Englannin Valioliigassa. Myös portugalilaisjätti SL Benfican on kerrottu tarkkailevan tilannetta.
Rangersin manageri Steven Gerrard on puolestaan kehottanut seurajohtoa sitomaan Kamaran Ibrox Stadiumille pitkällä jatkosopimuksella – niin palkintona hänen loistavista otteistaan, kuin yrityksenä pitää kosiskelijat kauempana.
[readmore from=Kamara-Glen]
Kamaran mukaan neuvotteluja jatkosta on käyty, mutta hän aikoo odottaa kauden loppuun saakka ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Kamaran nykyinen diili on voimassa kesään 2023.
– Olemme käyneet neuvotteluita [seuran kanssa]. Kausi on edennyt hyvin ja varmistimme juuri mestaruuden. Olemme siis olleet tähän saakka hyvin menestyksekkäitä, Kamara kertoi SuomiFutikselle Huuhkajien lehdistötilaisuudessa tiistaina.
– Sopimukseni on voimassa vielä kaksi vuotta, joten minulla on yhä aikaa katsoa mitä tapahtuu. Uskon, että kesän aikana saamme enemmän viitteitä siitä, mitä tuleman pitää.
LUE MYÖS:
- Markku Kanerva kehottaa Glen Kamaraa uusiin haasteisiin: ”Eväät riittävät kyllä”
- Rangersin ex-pelaaja tuhahteli arviolle Glen Kamaran siirtosummasta: ”10 miljoonaa puntaa olisi pilkkahinta”
- Asiantuntija povaa Glen Kamaralle siirtoa Valioliigaan: ”En usko, että Gerrard asettuu hänen tielleen”
- Antti Niemi: Glen Kamaran nimi useiden seurojen kohdelistalla – ”Voisi pelata oikeastaan missä tahansa”
LUE MYÖS:
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan