Stadin derby pelataan hallissa – HJK-valmentaja ymmällään: ”Siellähän ei pidetä turvavälejä”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK ja HJK iskevät lauantaina yhteen Suomen Cupin yksiosaisessa puolivälieräottelussa.
Stadin derby pelataan Jätkäsaaren jalkapallohallissa. Ottelu potkaistaan käyntiin 17.00.
Ottelujärjestäjänä HIFK sai valita ottelun pelipaikan. Pelipaikaksi muodostui Jätkäsaaren halli. HJK-luotsi Toni Koskela ei ymmärrä, minkä vuoksi derby pelataan hallissa, eikä ulkona.
– Hallit ovat hienoja ja tarpeellisia talvella, mutta nyt eletään jo huhtikuuta. Jalkapallo on ulkopeli, ja etenkin korona-aikaan turvalliset olosuhteet pelaajien terveyden kannalta pitäisi olla etusijalla, Koskela totesi HJK:n otteluennakossa.
– Eniten ihmetyttää se, että kilpailujärjestäjä lähettää meille korona-ajan turvallisuusohjeita, miten esimerkiksi matkustetaan bussilla ja sitten seuraavaksi meille ilmoitetaan, että mennään vielä huhtikuussa pelaamaan halliin, joka tuntuu täysin käsittämättömältä. Siellähän ei ensinnäkään pidetä turvavälejä, Koskela muistutti.
Koskelan mukaan Suomen Cupia on vaikea arvostaa, jos kilpailujärjestäjäkään ei kunnioita omaa tuotettaan.
– Aina puhutaan siitä, miten Cupiin saisi arvostusta lisää, mutta tähänkin sopii vanha sanonta, eli kun kilpailujärjestäjä ei arvosta itse kilpailuaan tätä enempää, niin minkä takia kenenkään muunkaan pitäisi.
HIFK on harjoitellut viime aikoina Jätkäsaaren jalkapallohallissa. Koskelan HJK sen sijaan harjoittelee kotistadionillaan Bolt Arenalla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa