AS Roman pörssikurssit räjäyttäneellä José Mourinholla tilipäivä – Special Onella Italiassakin muhkea palkka

Legendaarisen José Mourinhon ei tarvinnut olla ilman työpaikkaa kuin pari viikkoa. Tottenhamista 19.4. kenkää saanut Mourinho palkattiin tiistaina kolmevuotisella sopimuksella AS Romaan, ja niin portugalilainen palaa Italiaan 11 vuoden poissaolon jälkeen.
Mourinhon paluuta kuvailtiin lehdistössä ”salamaksi kirkkaalta taivaalta”. Italialaismedia odotti laajasti Maurizio Sarrin palaavan Romaan, mutta ohjakset ikuisessa kaupungissa ottaakin Mourinhon.
Vaikka Mourinho nähdään Roman valmentajana kentän laidalla ensi kerran vasta ensi kauden harjoituspelien alkaessa keskikesällä, näkyi hänen vaikutuksensa uudessa seurassa välittömästi. AS Roman pörssikurssit pomppasivat nimittäin jopa 20 % nimitysuutisen myötä (nyt hinta on 0,303€/osake).
Odotettavissa on, että Roma hyötyy valovoimaisen Mourinhon nimityksestä mahdollisesti myös sponsori- ja pelaajahankintarintamalla. Urheilumenestys ei kuitenkaan tule automaationa, sillä Romalla on meneillään vaisuin kautensa vuosiin. Neljä kierrosta ennen sarjan päätöstä Roma on Serie A:ssa vasta seitsemäntenä. Ensi kaudella odottavatkin europelit uudessa Konferenssiliigassa – jos edes siinä.
[readmore from=Mourinho-Jose]
Taloudellisessa mielessä Mourinholla voi totisesti sanoa olleen tilipäivän. Mourinhon 7 miljoonan euron nettovuosiansiot Roomassa kalpenevat toki Valioliigan ansioille, mutta samoihin aikoihin on vahvistettu, että hän kuittaa Tottenhamista 15 miljoonan punnan erokorvauksen. Kuusi miljoonaa on jo maksettu, ja yhdeksän maksetaan myöhemmin vuoden kuluessa.
Mourinho tulee myös nauttimaan Italiassa ulkomaisten ammattiurheilijoiden ja -valmentajien suotuisammasta verotuksesta – niin sanotusta ”Lex Beckhamista” – koska hän sitoutui seuraan vähintään kahden vuoden ajaksi.
Lähteet: AS ja Sport
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”