Joel Pohjanpalo Ylellä Huuhkajien kokoonpanovalinnasta: ”En voi millään kieltää, ettenkö olisi ollut pettynyt”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien hyökkääjä Joel Pohjanpalo myöntää Yle Urheilun haastattelussa, että hän janoaa peliminuutteja tulevassa EM-lopputurnauksessa.
Pohjanpalo, 26, ei päässyt avauskokoonpanoon MM-karsintojen kahdessa ensimmäisessä ottelussa Bosnia-Hertsegovinaa ja Ukrainaa vastaan, jotka päättyivät tasapeleihin.
– Haluan aina olla avauskokoonpanossa ja en voi millään kieltää, ettenkö olisi ollut pettynyt, kun en aloittanut kumpaakaan MM-karsintaottelua. Tulee tarve näyttää, kun on ollut johonkin otteluun ”Rivelle” (päävalmentaja Markku Kanerva) se ”väärä” valinta avauskokoonpanoon, hän sanoo Yle Urheilulle.
Itseluottamusta uhkuva Pohjanpalo korostaa, ettei Suomi lähde ensi kuussa käynnistyviin EM-kisoihin vain osallistumaan, vaan tavoitteena on paikka pudotuspeleissä.
– Jos ja kun maalin kisoissa teen, niin arvostan sen tietysti urallani todella korkealle. Jos niin tapahtuu, niin se on varmasti upea hetki.
Union Berliniä edustava Pohjanpalo antoi viime kuun lopulla näytteen kunnostaan, kun hän iski Bundesliigassa hattutempun Werder Bremenin verkkoon. Liigaotteluissa verkko on heilunut tällä kaudella viisi kertaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen

- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa