Mino Raiola nimesi kaksi seuraa, joille Erling Braut Hålandin olisi ”vaikea sanoa ei”
Kuva: Getty Images
Mino Raiolan mukaan kaikki Euroopan suurseurat ovat kykeneväisiä hankkimaan norjalaishyökkääjä Erling Braut Hålandin, vaikka Dortmund ei haluakaan luopua 20-vuotiaasta maalitykistään tänä kesänä.
Hollantilaisitalialainen superagentti näyttäisi kuitenkin nostaneen Barcelonan ja Real Madridin hieman muiden kiinnostuneiden seurojen yläpuolelle niiden rikkaan seurahistoriansa ansiosta.
Raiola vieraili espanjalaisjättien harjoituskeskuksissa maaliskuun maajoukkuetauolla Hålandin isän Alf-Ingen kanssa ja myöntää nyt, miten vaikea kummankaan La Liga -seuran mahdollisesta tarjouksesta olisi kieltäytyä.
Samalla Raiola luetteli merkittäviä tekijöitä, jotka tulevat varmasti vaikuttamaan Hålandin seuraavaan osoitteeseen, kunhan Dortmund suostuu kauppaamaan 56 ottelussa 53 maalia seuralle paukuttaneen kärkimiehensä eteenpäin.
– Håland on kiinnostunut kahdesta asiasta, joista ensimmäinen on maalinteko, kertoi Raiola AS:n tuoreessa haastattelussa.
– Hän on hieman kuin Cristiano Ronaldo tai Zlatan Ibrahimovic – se on hänen pakkomielteensä, positiivisella tavalla.
– Toinen asia on pokaalien voittaminen. Hän tulee varmasti valitsemaan seuran, jossa hän uskoo näiden kahden asian menevän parhaiten yhteen.
Seuraavaksi Raiola heitti ilmoille seurojen nimiä, jotka olisivat Real Madridin ja Barcelonan tavoin tarpeeksi suuria Hålandin houkuttelemiseksi.
– On todella hankala valehdella. Kun Barcelonan tai Real Madridin kaltainen seura rikkaalla historiallaan ja suuruudellaan lähestyy, on vaikea sanoa ei, myönsi superagentti.
– PSG on nousemassa hiljalleen näiden suurten seurojen joukkoon ja samaa yrittää Manchester City. Juventus on aina ollut osa näitä suurseuroja.
[readmore from=Håland-Erling-Braut]
Myös kilpailullisilla ja taloudellisia asioilla on luonnollisesti väliä.
– Sarja, jossa hänen tuleva seuransa pelaa, on myös merkittävä. PSG pelaa surkeimmassa liigassa muihin suurseuroihin verrattuna, latasi Raiola.
– Bayern München on mukana viihdyttävässä sarjassa, mutta me tiedämme heidän voittavan sen joka kerta. Espanjassa kolmella seuralla on mahdollisuudet mestaruuteen.
– En tiedä onko Real Madridilla varaa Hålandiin, koska en ole tutkinut seuran kirjanpitoa. Mutta uskon, että sillä on. Uskon, että kaikilla seuroilla on.
Lähde: Eurosport
LUE MYÖS:
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin

- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”