Robin Lod ja Jukka Raitala odottavat innolla EM-kisoja: ”Muille maille kohokohta on voittaa turnaus”

© Kuva: Getty Images

Kun Huuhkajat kohtasi lauantaina harjoitusottelussa Ruotsiin, puuttui Suomen joukkueen vahvuudesta vielä joitain pelaajia muun muassa seurajoukkuekiireiden takia. Kaksi miestä, jotka ovat suurella todennäköisyydellä mukana tiistai-iltana julkaistavassa EM-kisajoukkueessa, ovat Robin Lod ja Jukka Raitala. Heidän joukkueensa Minnesota United pelasi viimeisen ottelunsa ennen maaottelutaukoa sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Pisteet jaettiin Real Salt Laken kanssa maalein 1-1.

Lod ja Raitala kertoivat omista ja maajoukkueen kuulumisista perjantaina Grand Forks Herald -lehdelle. Keskustelussa palattiin kisapaikan ratkeamisen hetkiin ja katsottiin myös kohti ensi viikolla alkavaa EM-lopputurnausta.

– Se oli mahtavaa. Olen ollut maajoukkueen mukana huonoina aikoina, kun emme voittaneet otteluita. Lopulta kaikki alkoi sujua, ja aloimme saada tuloksia ja itseluottamusta. Kisapaikka oli kuin kerma kakussa, Raitala myhäili.

– Odotus oli jatkunut sukupolvien ajan, ja lopulta pääsimme EM-kisoihin. Se on erittäin iso juttu koko maalle.

Lod komppaa joukkuekaveriaan muistellen myös liike-elämää.

– Luulen, että se oli hyvä ilta paikallisille baareille. Se oli hauskaa. Oli mahtavaa nähdä, miten se (kisapaikka) vaikutti suomalaisiin, ja kuinka monet olivat siitä onnellisia.

Minnesotan osalta MLS:n sarjatauko päättyy 19.6., joten Lodilta ja Raitalalta jäänee ainakin kaksi seuransa seuraavaa ottelua väliin. Enemmänkin, jos Suomi etenee lohkostaan jatkoon. Lod ei kuitenkaan asettele tavoitteita erityisen korkealle, vaan lähtee kisoihin nauttimaan.

– Muille maille turnauksen voittaminen on kohokohta. Meille pienenä futismaana oli iso kohokohta päästä mukaan. Menemme onnellisina pelaamaan EM-kisoihin ja katsotaan, kuinka siellä sujuu, Lod totesi.

28-vuotias Lod on jatkanut tällä kaudella siitä, mihin viime kaudella jäi. Kuuden ottelun saldo on kaksi tehtyä maalia ja kaksi maalisyöttöä. Myös viikonloppuna Real Salt Lakea vastaan hän pelasi täydet 90 minuuttia. Viime kauden 26 ottelussa Lod teki kymmenen ja syötti neljä maalia. Se pyyhki huolella pois flopin leiman, jonka hän hieman sai kaudella 2019, jäätyään 11 pelaamassaan MLS-ottelussa tyystin ilman tehomerkintöjä.

– Ei ole helppoa muuttaa (espanjalaisesta Gijónista) niin kauas ja yrittää löytää uutta kotia. Tulin seuraan kesken kauden, treenit ja pelit olivat käynnissä, ja tyttäreni syntyi samoihin aikoihin. Silloin oli paljon tekeillä, ja tuskin edes muistan kaikkea ensimmäisistä kolmesta kuukaudesta, Lod perusteli kahden vuoden takaista vaisua starttiaan MLS:ssä.

– Minusta en pelannut superhuonosti vuonna 2019. Luulen, että maalinteosta ja syötöistä puuttui vain viimeinen silaus. Sen kaikki muistavat. Oli hyvä, että sain vuonna 2020 harjoituskaudenkin alle.

Lodin parantuneisiin suorituksiin vaikutti myös sopivampi pelipaikka. Ensimmäisenä kaudenpuolikkaallaan vuonna 2019 Lod pelasi enimmäkseen keskikentän kolmikon vasemmanpuoleisena pelaajana, vaikka vasenjalkaisena pelaajana hän sopii paremmin oikealle. Viime kauden lopussa ja tämän kauden alussa Lodia on peluutettun useimmiten ”valeysinä”.

– Sain aluksi kitkerää palautetta, kun Lod ei tehnyt tarpeeksi maaleja, Minnesota Unitedin valmentaja Adrian Heath totesi.

– Pyysin odottamaan, että hän pääsisi kuntoon. Viime vuonna hän teki kaksinumeroisen maalimäärän ja tällä kaudella odotan hänen pystyvän samaan.

– Lodilla on osaamista kaikkeen, mitä hän tekee. Hän on nopeampi kuin uskotaan, vahvempi kuin uskotaan ja hän lukee peliä todella hyvin.

32-vuotias Jukka Raitala on pelannut tällä kaudella viisi ottelua, joista neljä avauksessa. Kahdessa viimeisessä ottelussa puolustaja on kuitenkin istunut Minnesotan vaihtopenkillä.