Australian MM-kisavalmentaja on Celticin uusi päävalmentaja – ”Haluamme viihdyttää fanejamme”
Kuva: Getty Images
Vaisun kauden pelannut Celtic on nimittänyt tänään uuden päävalmentajan. Joukkuetta reilut puolitoista kautta valmentanut Neil Lennon sai kenkää helmikuussa, ja loppukauden ajan Celticiä valmensi väliaikaisella sopimuksella John Kennedy. Nyt uudeksi päävalmentajaksi on palkattu kreikkalaissyntyinen australialainen Ange Postecoglou. Postecogloun sopimus on yksivuotinen.
55-vuotias Postecoglou muistetaan parhaiten Australian maajoukkueesta, jota hän valmensi vuosina 2013-2017. Hän toimi Australian käskyttäjänä vuoden 2014 MM-kisoissa sekä johdatti Socceroosin vuotta myöhemmin maan historian ensimmäiseen Aasian-mestaruuteen.
Tammikuusta 2018 lähtien Postecoglou on valmentanut japanilaista Yokohama F. Marinosia. Hän voitti seurassa Japanin-mestaruuden vuonna 2019, seuran ensimmäisen mestaruuden 15 vuoteen. Postecoglou tunnetaan hyökkäysvoittoisen jalkapalloilun ystävänä.
– Saamani tilaisuus on yksi suurimmista kunnioista jalkapalloilussa. Otan lämmöllä vastaan vastuun johtaa suurenmoista seuraamme kohti tulevaisuutta, Postecoglou toteaa Celticin kotisivujen tiedotteessa.
[readmore from=Celtic]
– Celtic on yksi maailman jalkapalloilun isoista nimistä, siitä ei ole epäilystäkään. Se on jättimäinen seura ja todellinen jalkapalloinstituutio, jolla on oikeaa historiaa, oikeaa substanssia, oikeaa aitoutta ja oikeaa sielua. Tiedän, että Celtic on todella monille ihmisille todellinen elämäntapa, ja tunnen tähän asemaan liittyvät vaatimukset. Olen valmis tekemään kaikkeni vastatakseni noihin vaatimuksiin.
– Teen kaikkeni saadakseni mahtavan seuramme takaisin huipulle, ja samalla peluutta fanien arvostamaa jalkapalloa. Haluamme viihdyttää fanejamme ja haluamme voittaa. Ne ovat itse itselleni aina asettamiani päämääriä, ja niiden kanssa alan nyt tehdä työtä.
LUE MYÖS:
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset