EM-kisojen ensimmäinen pudotuspelijoukkue selvillä – Italia teki Locatellin johdolla selvää Sveitsistä
Kuva: Getty Images
Italia varmisti keskiviikkona ensimmäisenä joukkueena jatkopaikkansa EM-kisoissa, kun se kukisti Sveitsin toisessa lohkopelissään maalein 3-0.
Azzurri hallitsi ottelua aloitusvihellyksestä lähtien. Se luuli jo saaneen palkintonsa 19. minuutilla, kun Giorgio Chiellini survoi pallon kulmapotkun jälkitilanteessa maaliin, mutta osuma hylättiin Chiellinin käsivirheen takia.
Hetkeä myöhemmin Chiellini joutui jättämään pelin kesken lihasvamman takia ja luovuttamaan paikkansa Francesco Acerbille.
Italia sai lopulta maalinsa 26. minuutilla. Manuel Locatelli levitti oikealle laidalle Domenico Berardille, spurttasi maalin edustalle, sai pallon takaisin Berardilta ja viimeisteli lähietäisyydeltä.
Locatelli tuplasi Italian johdon toisen jakson alussa. Hän sai pallon rangaistusalueen tuntumassa ja latasi nopeasti matalan laukauksen oikeaan alanurkkaan.
Italia iski vielä kertaalleen aivan ottelun loppuhetkillä. Ciro Immobile sai kääntyä rauhassa rangaistusalueen ulkopuolella ja laukoi kierteisen kudin takanurkkaan maalivahti Yann Sommerin vastustelusta huolimatta.
Lohkokärki Italialla on kahden ottelun jälkeen kuusi pistettä kasassa, ja kolmantena majailevalla Sveitsillä on yksi piste. Lohkon päätöspäivänä, ensi sunnuntaina, Italia kohtaa Walesin ja Sveitsi saa vastaansa Turkin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”