Englanti – Saksa: Loppuvatko maalijuhlat?
Kuva: Getty Images
EM-kisat
Englanti – Saksa
Tiistai 29.06. klo 19:00
Maanantaina nähtiin kaksi todella huikeaa EM-ottelua, ja tiistaina vuorossa onkin Englannin ja Saksan välinen klassikko-ottelu. Joukkueiden välinen vihulaisuus on hyvin tiedossa, ja aikojen saatossa englantilaiset bulevardilehdet ovat kaivaneet jopa sotamuistoja esiin, kun näitä otteluita on ennakkoon psyykattu.
Englanti selvitti alkulohkon tappioitta, mutta ei sen otteissa ole ollut juurikaan erityistä loistoa havaittavissa. Tosin Gareth Southgate on onnistunut järjestelemään joukkueensa sellaiseen nippuun, että vastustajat eivät ole vielä maalintekoon pystyneet. Englanti nauttii tässä ottelussa kotiedusta, sillä joukkue pelaa ottelunsa Wembleyllä. Ben Chilwellin ja Mason Mountin karanteenit päättyvät juuri ennen peliä, mutta mitään oikopolkua avaukseen ei eristyksestä ole.
Alkulohkossa ailahdellut Saksa menettää tähän peliin kotietunsa. Terveystilanne joukkueessa on hyvä. On aavistuksen hankalaa arvioida, mitä Joachmin Löwin suojateilta on lupa odottaa. Alkulohkossa Saksa pelasi vain yhden hyvän ottelun – tosin Portugalin kaadossa jälki oli huimaa. Esitysten on nyt parannuttava hieman sekavasta Unkari-ottelusta. Tämän ottelun voittajalle on tarjolla sangen suotuisa kaavio kohden loppuottelua.
Lyö vetoa ottelusta:
Kotietunsa avulla Englanti on ottelussa pikkusuosikki ja tämä on haisteltu vetomarkkinoilla hyvin. Mitään maanantain kaltaista maalijuhlaa varovaisen taktiikan ottelusta lienee turha odottaa, ja vetosuositus liittyykin varsinaisen peliajan maalimäärään: Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 1,78. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on ensitalletuksesta peräti 200% eli saat 25 eurolla 75€ pelikassan! Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat 25 euron talletuksella 75€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”