Huuhkajat pelaa maanantaina valtavan ison ottelun, kun se kohtaa Belgian EM-kisojen lohkovaiheen päätöspelissään.

FIFA-rankingin kärkisijaa miehittävä Belgia on jo varmistanut jatkopaikkansa, ja sille riittäisi lohkovoittoon myös tasapeli. Suomi olisi varmasti jatkossa voitolla, mutta myös tasapeli riittää, jos Venäjä häviää Tanskalle. Kirjoitushetkellä Suomi on lohkokolmosten vertailussa kolmantena.

Huuhkajien monivuotinen luottopelaaja, laitapuolustaja Jere Uronen kertoi sunnuntaina lehdistötilaisuudessa, että hän lähtee maanantain otteluun ”tosi hyvällä fiiliksellä”.

– Kaikki vielä auki, kaikki omissa käsissä.

Uronen, 26, pelasi täydet minuutit Suomen kummassakin aiemmassa ottelussa ja syötti Huuhkajien arvokisahistorian toistaiseksi ainoan osuman, kun Tanska kaatui 1-0 Joel Pohjanpalon maalilla.

Suomen paidassa Uronen on ollut selkeä avauksen nimi pitkään, mutta seurajoukkueessaan Genkissä hän joutui maistamaan tällä kaudella erilaista arkea. Hän pelasi ottelusta toiseen isossa roolissa, kunnes Meksikon A-maajoukkuerinkiin noussut Gerardo Arteaga nappasi hänen paikkansa tammikuussa.

Viime kuussa Uronen sanoi, että toivoo pelaavansa jossain vaiheessa uraansa vielä jossain muualla kuin Belgiassa. Siirtospekulaatiot ovat yltyneet hänen vähentyneen peliaikansa lisäksi myös hänen sopimustilanteestaan johtuen; Urosen ja Genkin diiliä on enää vuosi jäljellä.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Uronen on edustanut Genkiä tammikuusta 2016 lähtien. Kuva: Getty Images

Sunnuntain lehdistötilaisuudessa Uroselta kysyttiin, kuinka tärkeänä näytönpaikkana hän näkee otteensa EM-kisoissa ja mihin hän aikoo suunnata. Uronen kertoi, että penkille putoaminen Genkissä oli iso pettymys, mutta hän ei jäänyt voivottelemaan kohtaloaan paikalleen.

– Suuntaan Turkuun, kun kisat loppuvat. Sen enempää ei olla mietitty. On ollut rikkonainen kevät. Koskaan ei ole kivaa, kun ei pelaa. Olen käyttänyt sen ajan hyvin. Olen painanut tuplasti kovempaa viimeiset kuusi kuukautta, kun en ole pelannut. Olen pystynyt kehittämään asioita, joita en ole ehtinyt aiemmin kehittää. Mutta en halua kokea tällaista uudestaan, mitä tänä keväänä. Motivaatio on ollut ihan tapissa näyttää, mihin pystyn.

Maanantaina Suomella on vastassa useita Uroselle tuttuja pelaajia.

[readmore from=Huuhkajat]

– On siellä yllättävänkin monta, joita vastaan tai joiden kanssa pelannut. [Timothy] Castagne pelasi oikeaa pakkia, kun menin sinne (Genkiin). [Hans] Vanakenia ja [Jérémy] Dokua, [Nacer] Chadlia vastaan olen pelannut. On siellä tuttuja kasvoja ja tuttuja nimiä. Mukava nähdä ystäviä.

Belgian päävalmentaja Roberto Martínez kertoi sunnuntaina, että Kevin De Bruyne pelaa Suomea vastaan alusta saakka. Manchester Cityn tähtipelaajaa pidetään kenties pelipaikkansa parhaana pelaajana koko maailmassa, mutta Urosen mukaan Suomen on tärkeämpi keskittyä omaan pelisuunnitelmaansa kuin yhteen yksittäiseen vastustajaan.

– Tärkeää on, että noudatamme game plania. Siinä on aseet kaataa Belgia. Me olemme tosi voitontahtoisia futareita. Voin taata, että me kaikki haluamme voittaa. Tietysti tiedämme, että olemme altavastaajia. Tiedämme, kuinka hyviä he ovat. Kunnioitamme heitä, muttemme liikaa. Emme voi valita sieltä vain yhtä pelaajaa tai muuten ne kaikki muut rankaisevat. Nyt vain kaikki likoon, ja 90 minuutin kuluttua katsomme, missä ollaan.

Haaste on iso, mutta Huuhkajilla on realistinen sauma päästä pudotuspeleihin historiansa ensimmäisessä arvoturnauksessa. Uroselta kysyttiin, kuinka isona saavutuksena hän pitäisi jatkopeleihin pääsemistä.

– Iso unelma oli päästä kisoihin. Kun varmistettiin kisapaikka, alettiin unelmoida seuraavasta asiasta, eli että edetään lohkosta jatkoon. On ollut hienoa huomata, kuinka iso asia tämä on ollut Suomelle. Haluamme tehdä koko Suomen ylpeäksi. Kaikilla on ikävä läheisiä, mutta emme me [vielä] kotiin halua mennä. Ei haluaisi tämän loppuvan millään.

Lisää Urosen ja päävalmentaja Markku Kanervan kommentteja kisojen LIVE-seurannassa!