Voi ei! Puolan maajoukkuetykki sivuun EM-kisoista loukkaantumisen takia
Kuva: Getty Images
Arkadiusz Milik, 27, on tuttu näky Puolan paidassa. Yhdeksänvuotiselle maajoukkueuralle mahtuu 59 ottelua ja 15 maalia. Yksi maaleista tuli viime EM-kilpailuissa 1–0-voitossa Pohjois-Irlantia vastaan. Tämän kesän arvokisat Milik joutuu kuitenkin jättämään väliin.
Maanantai-iltana Puolan jalkapalloliitto tiedotti, ettei Milik pysty osallistumaan EM-kisoihin polvivamman takia. Loukkaantuminen ei tullut yllätyksenä tai viime hetkellä, sillä hän oli kärsinyt siitä jo silloin, kun hänet lopulliseen kokoonpanoon nimettiin. Puolan valmennus odotti ja toivoi viimeiseen asti, että Milik ehtisi kuntoutua ennen ensi maanantain Slovakia-ottelua.
Puolan kannalta valitettavaa on, että näin ei käynyt, vaan Milik tunsi yhä kipua polvessaan eilen maanantaina. Hän on jo poistunut Puolan harjoitusleiriltä. Liitto on antanut ymmärtää, ettei joukkue aio kutsua enää ketään hänen tilalleen.
Milik pelasi kaudesta 2020–21 vain jälkimmäisen puoliskon. Hänellä tuli viime kesänä toraa edellisen seuransa Napolin kanssa. Nykyisessä seurassaan, Ranskan Marseillessa hän takoi yhdeksän maalia 15 otteluun.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä