Voittomaalin Huuhkajille viimeistellyt Joel Pohjanpalo kertaa Jere Urosen kanssa, mitä Tanska-ottelun kulisseissa tapahtui – ”Kaikki ajatukset menivät pois fudiksesta”

Kun Joel Pohjanpalo, 26, puski pallon maaliin Huuhkajien EM-avauksessa, päällimmäisenä ollut tunne oli vain hetken ajan riemu.
– Se ei missään nimessä helppoa ollut, ja se varmaan myös näkyi kentällä ja omassa tuuletuksessani. Ensimmäinen reaktio oli, että jumalauta tuli ensimmäinen EM-kisamaali tehtyä, mutta aika nopeasti siinä tuli mieleen se, mitä tapahtui ensimmäisen puoliajan lopussa.
Hän oli todistanut läheltä, kuinka Tanskan Christian Eriksen, 29, oli lyyhistynyt maahan.
– Mä olin lähellä ja kun näin, että kaikki ei todellakaan ole hyvin, huusin vain tuomarille, että nyt nopeasti lääkintähenkilökunta kentälle, Pohjanpalo muisteli.
– Siinä vaiheessa, kun huomasi, että hän taistelee elämästään, kaikki ajatukset menivät pois fudiksesta.
Pohjanpalo tähdentää, että ajatuksien ja tunteiden käsittely oli hyvin vaikeaa. Eriksenin sanottiin kertoneen itse sairaalasta, että hänen puolestaan ottelu voitaisiin pelata loppuun jo samana iltana.
Jere Uronen, 26, kertoo pukukopissa olleen ”kuolemanhiljaista”, kun tilanteen kehittymistä jäätiin seuraamaan.
– Siellä ei oikeastaan mitään tapahtunut. Kaikki enemmän tai vähemmän ajattelivat, että on isompiakin asioita kuin jalkapallo. Kyse oli elämästä ja kuolemasta. Tavallaan kaikki ajatukset olivat Christianin puolella.
– Odotimme vain kaikki vahvistusta siitä, että hän on kunnossa. Ajattelimme ehkä, että ottelu pelataan myöhemmin loppuun ja hänelle annettaisiin puoli vuorokautta aikaa toipua. Päätimme, että teemme niin kuin tanskalaiset toivovat, Uronen totesi.
Pohjanpalo oli edelleen muissa maailmoissa, kun kentälle oltiin palaamassa peliä jatkamaan.
– Rive sanoi siinä ringissä, että tämä on vaikea tilanne meille kaikille, mutta me haluamme kunnioittaa Eriksenin päätöstä ja jatkaa pelaamista. En oikein muista, mitä muuta hän sanoi, ajatukset olivat siellä sun täällä, oli vaikea olla siinä hetkessä.
[readmore from=Eriksen-Christian]
– On vaikea käsitellä, mitä olemme saavuttaneet. Ajatukset ovat koko ajan Eriksenissä, Pohjanpalo tiivisti.
Uronen oli samoilla linjoilla. Venäjä-otteluun valmistautuminen ei ole lähtenyt vielä käyntiin, vaikka EM-avaus voitokas olikin.
– Minusta tuntuu vähän oudolta puhua nyt futiksesta. En ole hirveän valmis vielä siihen. Emme ole vielä juhlineet voittoa. Tuo tapahtunut koski tosi syvältä. Ainut tärkein uutinen on, että hän [Eriksen] on kunnossa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan