Muistatko? Englannin pilkkutuomio ei ollut edes tuomari Danny Makkelien pahin munaus tällä kaudella

Siitä on puhuttu jo ehkä enemmän kuin tarpeeksi. Siis siitä, että Englanti eteni EM-kilpailujen loppuotteluun verrattain heppoisella rangaistuspotkulla Lontoon keskiviikkoillassa. Hollantilainen päätuomari Danny Makkelie on joutunut pyöritykseen tämän EM-välieräsuorituksensa vuoksi.
Rangaistuspotkuun johtaneen tilanteen aikaan kentällä oli kaksi palloa, mikä tarkoittaa sitä, että pelin kulku olisi pitänyt keskeyttää jo siinä vaiheessa. Sitten Raheem Sterling, 26, riensi rangaistusalueelle ja kaatui, vaikka häneen kohdistunut kontakti oli korkeintaan marginaalinen.
Makkelien maanmies Pol van Boekel istui VAR-huoneessa. Hänenkin tulkintansa mukaan ei ollut mitään syytä kumota pilkkutuomiota.
Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun Makkelie saa enemmän huomiota kuin olisi tarpeen.
Kuluvan vuoden maaliskuussa Makkelie tiimeineen tuomitsi Portugalin ja Serbian välisen MM-karsintaottelun. Virallisesti peli merkittiin 2–2-tasapeliksi, vaikka Portugali moraalisesti sen voittikin.
Ottelun viimeisillä hetkillä Cristiano Ronaldon, 36, lähettämä laukaus vieri maaliviivan paremmalle puolelle. Se jäi avustavalta Mario Diksilta ja Makkelielta huomaamatta. Ronaldon koleeriselle temperamentille tämä oli jo liikaa, ja hän poistui kentältä ennen päätösvihellystä.

Makkelie pahoitteli virhettä myöhemmin portugalilaislehti A Bolan haastattelussa:
– Kuten FIFA:n käytäntöihin kuuluu, voin vain sanoa, että pyysin tapahtunutta anteeksi maajoukkuevalmentaja Fernando Santosilta ja Portugalin joukkueelta. Me paiskimme tuomaritiiminä kovaa töitä tehdäksemme hyviä päätöksiä. Emme ole alkuunkaan iloisia, kun esiinnymme uutisissa tällä tavalla
Makkelie vaikuttaa silti olevan yksi UEFA:n luottomiehistä, sillä hän kantoi vastuun neljässä ottelussa EM-kisoissakin.
LUE MYÖS:
- Katso: Kaksi kuvaa osoittavat karusti, kuinka skandaalimainen Englannin voitto oli – törkeä toimintaa katsomosta
- Englannille vihelletty kyseenalainen pilkku herätti valtavasti puhetta – José Mourinho: ”Tuollaista ratkaisua ei voi tehdä”
- Arsène Wenger kummasteli Englannin saamaa pilkkua: ”En ymmärrä”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ilves hankkimassa pelaajan Simo Valakarin seurasta
- Ruotsi antoi myrskyvaroituksen EM-kisoissa – altavastaajasta tullut pelote suurille: ”Joukkueet ovat avaamassa silmänsä”
- Entinen Liverpool-tähti jättää Saudi-Arabian kentät
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Entinen Liverpool-tähti jättää Saudi-Arabian kentät
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Ruotsi antoi myrskyvaroituksen EM-kisoissa – altavastaajasta tullut pelote suurille: ”Joukkueet ovat avaamassa silmänsä”
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä