Näkökulma: Jalkapallo on puhunut! – Tässä EM-kisojen tärkeimmät taktiset trendit, Italialla on 4 830 uutta valtionsalaisuutta
Kuva: Getty Images
51 ottelussa 142 maalia, 2.78 maalia per ottelu, korkein lukema turnaushistoriassa sitten vuoden 1976. Mestarijoukkue Italia teki eniten maaleja turnauksessa, 13. Vastaavasti toiseksi sijoittunut Englanti päästi koko turnauksessa vain kaksi maalia.
Hieman vain yleisiä numeroita, mutta mitkä olivat vuoden 2021 EM-turnauksen tärkeimmät pelilliset trendit? Joillekin voi rakentaa aasinsiltaa mainituista tilastoista.
Maajoukkuefutis ja arvokisat ovat etenkin viime vuosina osoittaneet, että joukkueet ottavat yhä vähemmän riskejä saavuttaakseen tuloksen. Kuitenkin, nyt kun turnaus on ohi, voimme huomata tämän trendin hieman murtuneen näiden kisojen myötä.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Mestari-Italia pelasi tarkasti valitulla strategialla, mukautui vastustajan mukaan etenkin turnauksen loppusuoralla ja oli aktiivinen. Italia pelasi suorastaan viihdyttävää jalkapalloa. Vastaavasti finalistipartneri Englanti kärsi finaalissa passiivisesta ja konservatiivisesta lähestymistavastaan. Alkulohkon viimeisellä kierroksella tehtiin 39 maalia, aiemmilla kierroksilla 28 ja 27.
Ranskan ja Englannin kohtalot osoittavat osaltaan, ettei varovaisuus ja edes sopivankaan tarkka, maltillinen pallonhallinta tuo välttämättä hyvää. Ranskan tapauksessa tämä lähestyminen toimi tuodessaan maailmanmestaruuden 2018, mutta toisella kertaa eväät oli syöty ja joukkue heikompi. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten Englanti pelaa seuraavissa arvokisoissaan.

Italy corner goal against England, where good spacing and good separation from markers results in a goal against a poor system.
-Initial curved shape
-Bonucci decoy
-1v1 isolations
-Exploiting lack of zonal coverage
Not a very clean routine, but did the job as predicted.
-Initial curved shape
-Bonucci decoy
-1v1 isolations
-Exploiting lack of zonal coverage
Not a very clean routine, but did the job as predicted.
LUE MYÖS:
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan





