Katso: Kylmä suihku KuPS:lle, Union Berlinin kannattajat valtasivat Olympiastadionin tulimerellään – tiukka viesti UEFA:lle

HELSINKI. Helsingin Olympiastadionilla voi parhaillaan aistia huimaa tunnelmaa. Saksan Bundesliigassa pelaava Union Berlin siirtyi heti ottelun alussa 1-0-johtoon. Union Berlinin kannattajia on saapunut Olympiastadionille arviolta noin 600.
Union Berlin voitti ottelun lopulta 4-0. LUE LISÄÄ!
KuPS ja Union Berlin pelaavat paikasta Konferenssiliigan lohkovaiheeseen. Vierasjoukkue siirtyi playoff-vaiheen ensimmäisessä osaottelussa 1-0-johtoon jo seitsemännellä minuutilla.
Huippujoukkue Union Berlin osoitti heti alkuun vaarallisuutensa. Nopea ja määrätietoinen hyökkäys vasemmalta tuotti tulosta. Puolaa EM-kisoissa edustanut Tymoteusz Puchacz lähetti erinomaisen matalan keskityksen boksiin, ja Taiwo Awoniyi jatkoi pallon varmasti maaliin.
Awoniyi onnistui juuri viime viikonloppuna maalinteossa Bundesliigan avauskierroksella Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenia vastaan.
Vajaan puolen tunnin kohdalla KuPS sai taas kokea huippujoukkueen tehokkuuden. Pallonmenetys, jonka jälkeen Union käänsi pelin nopeasti. Avausmaalin tehnyt Awoniyi pelasi Max Krusen vapaaksi, joka viimeisteli varmasti pallon toisella kosketuksellaan vasempaan nurkkaan.
Vain hetki myöhemmin Awoniyi pääsi kääntymään boksin rajalla ja tarkka laukaus meni oikean tolpan kautta sisään.
Olympiastadionilla on ollut ottelun ajan hieno tunnelma. Siitä ovat pitäneet huolta Union Berlinin noin 600-päinen kannattajajoukko sekä KuPS:n runsas kannattajajoukko. Union Berlinin kannattajat ovat polttaneet useita soihtuja, vaikka seuran nettisivuilla ohjeistettiin soihtujen olevan ehdottomasti kiellettyjä.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa videon tästä.
Kannattajilla oli myös selkeä viesti UEFA:n suuntaan. UEFA on kieltänyt vieraskannattajia matkustamasta europelien vieraspeleihin. KuPS-otteluun Union Berlinin kannattajat ostivat yksittäisiä lippuja, jonka jälkeen heidät lopulta ohjattiin omaan katsomonosaansa, kun määrä oli niin merkittävä.
– Ette voi estää kannattajia – UEFA = Mafia, Union Berlinin kannattajien banderollissa luki.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Muokattu 19.8. klo 23.27: Lisätty ottelun lopputulos.
Muokattu 19.8. klo 19.33: Lisätty Unionin kaksi maalia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kirja-alan vaikuttaja: Voisimme oppia jalkapallokulttuurilta paljon, jos emme vain seuraisi sitä vierestä
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Haastattelu: Miika Nuutinen kokee HJK:n hyökkäyspelaamisen kehittyneen
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Virallista: FC Haka antoi potkut Andy Smithille