Suomi vai Saksa? – Juha Malinen paljasti, missä mennään lupaavan Malick Thiawin kohdalla: ”Olemme ihan tosissaan”

Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue aloittaa EM-karsinnat perjantaina Viroa vastaan. Schalkea seuratasolla edustava Malick Thiaw ei ole vielä tehnyt päätöstään maajoukkue-edustuksensa suhteen.
Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Juha Malinen kertoi, että Thiawiin pidetään yhä tiiviisti yhteyttä.
Thiaw valittiin Saksan alle 21-vuotiaiden EM-kisajoukkueeseen, mutta toppari ei päässyt kertaakaan kentälle kisoissa. Lohkopeleissä, jotka pelattiin maaliskuussa, Thiaw istui penkillä, mutta touko-kesäkuussa pelatuissa jatkopeleissä Thiaw ei mahtunut enää kokoonpanoon. Saksa voitti alle 21-vuotiaiden EM-kultaa, kun finaalissa Portugali kaatui maalein 1-0.
Thiaw on 20-vuotias, joten hän olisi käytettävissä yhä myös Pikkuhuuhkajissa. Nuori toppari ei ole kuitenkaan tehnyt vielä päätöksiä maajoukkue-edustuksensa suhteen. Thiaw voi yhä vaihtaa Suomen paitaan, mikäli haluaa. Malisen mukaan asia on auki, mutta Thiawiin on pidetty yhteyttä aktiivisesti.
– Sen kanssa on vähän odottava tilanne, Malinen vastasi SuomiFutis-sivustolle ja jatkoi:
– Olen kyllä pitänyt häneen yhteyttä, ja myös ”Rive” (Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva) on pitänyt yhteyttä. Kyllä me olemme ihan tosissaan kiinnostuneita toisistamme, Malinen avasi tilannetta.
Perinteikäs Schalke putosi viime kauden päätteeksi 2. Bundesliigaan, jossa Thiaw on tahkonnut viidessä pelissä 425 minuuttia topparin tontilla. Schalke on aloittanut kauden kahdella voitolla, kahdella tappiolla ja yhdellä tasapelillä. Perintinen seura majailee tällä hetkellä 2. Bundesliigan keskikastissa yhdeksäntenä.
Tavoitteena kisapaikka
Pikkuhuuhkajat arvottiin EM-karsintalohkoonsa neloskorista. Arvonnoissa kävi kuitenkin kohtalaisen hyvä tuuri, sillä lohko on varsin tasaväkinen ennakkoon. Lohkossa pelaavat Suomen lisäksi Itävalta, Kroatia, Norja, Azerbaidžan sekä Viro. – Semmoiset megakovat joukkueet puuttuvat. Ykköskorista tulee Itävalta, joka on hyvä, mutta ei se luo sellaisia mielikuvia kuin esimerkiksi Espanja, Saksa tai Ranska. Kakkoskorista tulee Kroatia, joka on kieltämättä kova joukkue, Malinen kommentoi lohkon ennakkosuosikkeja. Nuorisomaajoukkueiden ensisijainen tehtävä on kehittää pelaajia kohti A-maajoukkuetta, mutta Malinen sanoo silti joukkueensa tavoitteet ääneen. – Totta kai me haluamme voittaa lohkon. Ei se ole mikään ehdoton, mutta kyllä me haluamme päästä jatkoon. Se on suuri unelma. Pelaajakehitystyö on toki se avainjuttu, niin se on myös muissa maissa, mitä olen jutellut muiden U21-valmentajien kanssa. Ei se sulje pois sitä tuloksellisuutta, koska sitä pelaajien täytyy tehdä Huuhkajissakin, Malinen sanoi. Malisen mukaan Pikkuhuuhkajien onnistumista määritellään kolmella mittarilla. – Tietysti tulokset, mutta tulosten takaa myös se, kuinka paljon pelaajia nousee A-maajoukkueeseen, ja miten he pystyvät paikkansa siellä pitämään. Toinen juttu on vielä se, että miten paljon me pystymme auttamaan pelaajia urallaan eteenpäin. Käytännössä tämä tarkoittaa ulkomaisiin seuroihin siirtymistä. Ne ovat ne kolme mittaria. Pikkuhuuhkajat aloittaa EM-karsinnat perjantaina Viroa vastaan. Ottelu pelataan Pärnussa, ja se käynnistyy kello 19.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta