Ympyrä sulkeutuu: Kuumatunteinen Diego Costa palaa synnyinmaahansa Brasiliaan – ja Atléticoon
Kuva: Getty Images
Brasilialaisseura Atlético Mineiro kertoo tehneensä ensi vuoden joulukuuhun ulottuvan sopimuksen Espanjan entisen maajoukkuepelaajan Diego Costan, 32, kanssa.
Siirto on eräänlainen Costan joutsenlaulu. Hän menetti työpaikkansa Atlético Madridissa viime joulukuussa. Arvatenkin Euroopasta ei enää kuulunut tarpeeksi houkuttelevia tarjouksia, sillä Costa sai viime kaudella aikaan ainoastaan kaksi maalia seitsemään otteluun.
Viimeksi Costa on nähty ammattilaiskentillä 22. joulukuuta 2020, jolloin hänet otettiin sisään Luis Suárezin tilalle 87. minuutilla 2–0-voitossa Real Sociedadista.
Costa tuli Atlético Madridiin vuonna 2018, mutta hänen arvonsa markkinoilla on laskenut kuin lehmän häntä kolmen vuoden aikana. Maajoukkuevelvollisuuksiinkaan Costaa ei ole enää kutsuttu.
Hyökkääjä on syntyjään Brasiliasta, Lagartosta. Hän edusti Canarinhoa kahdessa ystävyysottelussa ennen kuin vaihtoi maajoukkueensa Espanjaan. 24 ottelua La Rojassa ovat tuoneet tai toivat hänen maalitililleen kymmenen osumaa. 2018 MM-kilpailuissa verkko heilui kolmesti.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Atlético Mineiro johtaa Brasilian Série A:ta, kun kautta on takana 16 ottelua. Joukkue on kerännyt 37 pistettä, viisi enemmän kuin lähin jahtaaja Palmeiras.
Atléticon hyökkäyksessä pelaavat ennestään Hulk, Eduardo Sasha, chileläinen Eduardo Vargas, venezuelalainen Jefferson Savarino ja argentiinalainen Ignacio Fernández.
Copa Libertadoresissa, ”Etelä-Amerikan Mestarien liigassa”, joukkue ottaa puolivälierissä mittaa River Platesta. Atlético johtaa ensimmäisen osaottelun jälkeen 1–0 ja isännöi argentiinalaisia keskiviikkona Belo Horizontessa.
Helposti kiivastuvasta luonteestaan tunnettu Costa voi auttaa joukkuekavereitaan, jos he vielä ajautuvat samanlaisiin kahnauksiin kuin viime kuussa.
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”