Lisävastuuta Huuhkajissa janoava Jasin Assehnoun tyytyväinen kesäsiirtoonsa: ”On kuin olisin pelannut täällä ennenkin”

Huuhkajissa nähtiin EM-kisojen alla mielenkiintoinen maajoukkuedebyytti, kun 22-vuotias Jasin Assehnoun nostettiin mukaan kisoja edeltäneisiin harjoituspeliin. Laitahyökkääjä pelasi 45 minuuttia treeniottelussa Ruotsia vastaan ja janoaa lisää vastuuta nytkin, kun hänet valittiin mukaan Suomen syyskuun maaotteluryhmään. Suomi kohtaa keskiviikkoiltana Helsingissä harjoitusottelussa Walesin ja sen jälkeen MM-karsintapeleissä Kazakstanin ja vieraissa Ranskan.
– Ihan mahtava kokemus ja oli todella kiva päästä pelaamaan sellaisessa ottelussa, koska maajoukkueeseen pääseminen on ollut pienestä asti unelmani, Assehnoun kommentoi toukokuista maajoukkuedebyyttiään Palloliiton kotisivuilla.
– Olen todella kiitollinen ja ylpeä siitä, että saan edustaa Suomea. Yritän antaa kaikkeni, jos minuutteja tulee ja toivottavasti viikko sujuu hyvin osaltani. En ole sen tarkemmin vielä miettinyt peliaikaani, sillä olen jo tyytyväinen, että minut on kutsuttu mukaan joukkueeseen. Olisi todella hienoa voittaa jokainen peli.
Assehnoun pelasi erinomaisen alkukauden FC Lahden veikkausliigajoukkueessa ja siirtyi heinäkuun puolivälissä Hollannin toisella sarjatasolla pelaavaan FC Emmeniin. Nuori mies on siirtoonsa erittäin tyytyväinen.
– Minut on otettu todella hyvin vastaan ja olen tykännyt pelaajista sekä henkilökunnasta ensinäkemästä saakka. Harjoituksissakin on ollut olo kuin olisin pelannut täällä ennenkin, koska kaikki ovat niin ystävällisiä. Seuralla on tavoitteet kunnossa ja asiat hoidetaan sillä tavalla kuin pitääkin, hän kertoo.
Assehnounin sopimus on mallia 1+1. Hän kertoo vaihtoehtoja olleen muitakin, mutta lopulta siirto Emmeniin järjestyi ripeästi.
– Minulla oli muutama muukin vaihtoehto ja olisin vielä voinut odotella muitakin halukkaita, mutta lopulta siirto eteni kuitenkin sujuvasti. Emmen oli kiinnostunut ja kaikki vaikutti todella hyvältä seurassa. Päätin sitten tulla tänne, enkä ole katunut valintaani. Jalkapallokulttuuri ja fanit ovat huikeita Hollannissa.
Assehnoun teki heti siirtonsa jälkeen komean maalin harjoituspelissä ja syötti myös maalin Emmenin sarja-avauksessa Telstaria vastaan. Hän on ollut joukkueensa avauskokoonpanossa kauden kaikissa neljässä ottelussa, joten vastuuta todella riittää. Viime kaudella Eredivisiestä pudonnut Emmen on kuitenkin saanut vasta neljä pistettä neljästä ottelusta.
– Henkilökohtaisesti on alkanut hyvin. Olen saanut hyvin peliminuutteja ja onnistunut saamaan tulosta harjoituspeleissä sekä kauden ensimmäisissä liigapeleissä, Assehnoun toteaa.
[readmore from=Assehnoun-Jasin]
– Joukkueelta tämä ei ole kuitenkaan ollut aivan ihanteellinen alku ja toivottavasti saamme seuraavissa otteluissa enemmän tilanteita ja sitä kautta myös lisää pisteitä.
– Emmen kuuluu mielestäni pääsarjaan ja varmasti taistelemme noususta. Meillä on sopiva sekoitus nuoria ja kokeneita pelaajia, jotka ovat kovia pelimiehiä. Kyllä menestystä tulee, kun vain keskitytään joukkueena omaan tekemiseemme.
Ottelu Suomi-Wales alkaa kello 19.00.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- EM-lopputurnauksen lohkot arvottu
- José Mourinho antoi palaa – kritisoi tuomaria jo ennen ottelua: ”En pysty olemaan rauhassa…”
- Venezian loistava kausi sai jatkoa – suomalaiskaksikko sivussa
- Lumimyräkkä iski Müncheniin – Bayernin sarjaottelu peruttu
- Mohammad Al-Emara mykistyneenä aikaansaamastaan muutoksesta suomalaisessa jalkapalloyhteisössä – ”Se merkitsee enemmän kuin mitkään palkinnot”
- Huuhkajat-legenda avasi lopettamispäätöstään ja antoi vihjeen tulevasta – ”Nyt on ollut aikaa hengähtää”
- Sofia Manner häkeltyi historiallisesta unelmasiirrostaan maailmanluokan sarjaan – tämä yksityiskohta kiinnitti huomion: ”Ihan naurattaa miten identtinen se on”
- Katso: Saksassa käsittämätön oma maali – ”Nyt tapahtuu hirveitä”
- Lukas Hradecky ja Natalia Kuikka valittiin jälleen Vuoden pelaajiksi – Captain’s Ball Kaj Natrille
- Huuhkajista tuttu Albin Granlund löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- Huuhkajat-legenda avasi lopettamispäätöstään ja antoi vihjeen tulevasta – ”Nyt on ollut aikaa hengähtää”
- Venezian loistava kausi sai jatkoa – suomalaiskaksikko sivussa
- 6-1! Suomalaismaalivahdin joukkue järjesti murskajaiset Konferenssiliigassa
- EM-lopputurnauksen lohkot arvottu
- Huippumaalintekijä hylkäsi tarjoukset Saudi-Arabiasta pelatakseen Mestarien liigassa – agentti: ”Tunteilla on enemmän arvoa kuin öljyrahoilla”
- Mohammad Al-Emara mykistyneenä aikaansaamastaan muutoksesta suomalaisessa jalkapalloyhteisössä – ”Se merkitsee enemmän kuin mitkään palkinnot”
- José Mourinho antoi palaa – kritisoi tuomaria jo ennen ottelua: ”En pysty olemaan rauhassa…”
- Huuhkajista tuttu Albin Granlund löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
- Katso: Saksassa käsittämätön oma maali – ”Nyt tapahtuu hirveitä”