Nuoret suomalaiset saaneet Italiassa heti hyvin vastuuta – HJK-kasvatti teki avausmaalinsa
Kuva: Juha Tamminen
Italian akatemiajoukkueiden pääsarja Primavera 1 on suomalaisittain juuri nyt varsin mielenkiintoinen sarja, sillä Primaveraan on siirtynyt lyhyessä ajassa peräti neljä nuorta suomalaista. Kaikki ovat vieläpä saaneet alkukauden aikana erittäin hyvin vastuuta.
Viime sunnuntaina pelatussa Lecce-Bologna-ottelussa oli osallisena peräti neljä suomalaispelaajaa, joista kolme pääsi kentällekin. Ilveksen kasvatti Eetu Mömmö ja HJK:n kasvatti Henri Salomaa pelasivat laitahyökkääjinä Leccen 4-3-3-järjestelmässä avauskokoonpanossa, ja Bolognaan Hongasta siirtynyt TPS-kasvatti Niklas Pyyhtiä tuli kentälle 54. minuutilla.
Kolme suomalaista oli yhtä aikaa kentällä reilut kymmenen minuuttia, sillä Mömmö otettiin vaihtoon 65. ja Salomaa 72. minuutilla. Lisäksi Leccen vaihtopenkillä oli maalivahti Jasper Samooja. Peli päättyi numeroihin 1-1.
Lauantaina Lecce kohtasi puolestaan Veronan. Mömmö ei tällä kertaa kokoonpanossa ollut, mutta Salomaa teki 2-0-voittoon päättyneessä ottelussa avausmaalinsa Italiassa virallisessa ottelussa. 18-vuotias Salomaa on ollut oivassa tikissä, sillä hän on tehnyt kolmessa pelissään nyt yhden maalin ja syöttänyt kaksi. Hongasta Lecceen osto-optiollisella vuoden lainalla siirtynyt Samooja oli nytkin vaihtopenkillä.
[readmore from=Salomaa-Henri]
Mondo Primaveran pelaaja-arvioissa Salomaa sai arvosanakseen 7 ollen jaetulla sijalla joukkueensa paras. Tekstissä Salomaata kuvailtiin ”junaksi oikealla laidalla, joka oli jatkuvasti piikkinä vastustajan lihassa”.
Niklas Pyyhtiä pelasi sunnuntaina toisessa siirtonsa jälkeisessä ottelussa Italiassa reilut 40 minuuttia, kun Bologna hävisi Interille maalein 1-3. Bolognan penkillä tässä pelissä istui myös 18-vuotias hyökkääjä Kasper Paananen, joka pelasi sarjan avauskierroksella Napolia vastaan 26 minuuttia. Paananen pelasi jo viime kaudella Bolognan riveissä Primaverassa seitsemän ottelua.
Tilastojen lähteenä on käytetty Transfermarktia.
LUE MYÖS:
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot