Ari Lahti STT:lle: ”Markku Kanervan sopimuksen kestosta liikkunut julkisuudessa väärää tietoa”
Kuva: Getty Images
Hyvin monet suomalaiset viestintävälineet ovat kirjoitelleet Huuhkajien päävalmentajan Markku Kanervan valmentajasopimuksen lopun lähestyvän. Niin myös jossain vaiheessa SuomiFutis. Yleisesti on uskottu, että Kanervan sopimus ulottuu meneillään olevien MM-karsintojen loppuun, ja se jatkuisi automaattisesti ensi vuoden loppuun, jos Suomi Qatarin MM-turnaukseen selviäisi.
Nyt Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti on kuitenkin oikaissut vääriä käsityksiä. Lahti vahvisti maanantaina STT:lle, että Kanervan nykyinen sopimus ulottuu joka tapauksessa jo vuoden 2022 loppuun. Näin ollen ”Rive” valmentaa Huuhkajia myös ensi vuoden Nations Leaguessa.
– Rivellä (Kanervalla) on sopimus, joka päättyy 31. joulukuuta 2022. Jostain syystä julkisuudessa on liikkunut väärääkin tietoa, Lahti kertoi maanantaina STT:lle Ylen uutisen mukaan (juttuun tästä).
Suora MM-kisapaikka alkaa olla jo Huuhkajien ulottumattomissa, mutta Suomi selviytyy maaliskuussa pelattaviin jatkokarsintoihin, jos se yltää karsintalohkossaan toiseksi. Mikäli luu jää käteen, jatkuvat kilpailulliset ottelut ensi kesäkuussa Nations Leaguessa. Nations Leaguen otteluista neljä pelataan kesäkuussa ja kaksi syyskuussa. Kanervan jatkoa aiotaan pohtia vasta ensi syksynä näiden otteluiden jälkeen.
[readmore from=Kanerva-Markku]
– Varsinaiset EM-karsinnat alkavat keväällä 2023. Siihen liittyen joudumme miettimään ensi vuonna, jatkammeko Riven kanssa vai mitä tehdään. Asia ei ole tällä hetkellä ajankohtainen, Lahti lisäsi.
Twitterissä arveltiin sekaannuksen Kanervan pestin pituudesta johtuvan siitä, että Palloliiton omassa tiedotteessa tammikuussa 2020 annettiin ymmärtää sopimuksen ulottuvan MM-karsintojen ja mahdollisten MM-kisojen loppuun.
Markku Kanerva jatkaa Huuhkajien päävalmentajana ainakin vuoden 2022 Kansojen liigan ajan, sanoo Palloliiton pj Ari Lahti STT:lle. #Huuhkajat
Näin Ari Lahti vastasi kysymyksiin Markku Kanervan mahdollisesta jatkopestistä – kommentoi myös Olympiastadionin kritisoituja järjestelyjä is.fi/huuhkajat/art-…
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena