Huima mullistus arvokisojen televisiointiin jo nyt – Yle ja MTV näyttävät Qatarin MM-kisat yhdessä
Kuva: Getty Images
Yle ja MTV olivat sopineet jo aiemmin yhteistyöstä jalkapallon vuoden 2026 MM-kisojen parissa. Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa pelattavat kisat tulevat olemaan kokoluokassaan historialliset.
Kisoissa pelaa nykyisen 32 maan sijaan peräti 48 maata. Otteluita kertyy jopa 80, jotka Yle ja MTV jakavat keskenään. Molemmat näyttävät suorana 40 kamppailua.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Yle ja kaupallinen tv-kanava ottavat suuret arvokisat jaettavakseen.
Yhteistyön makuun päästään kuitenkin jo aiemmin. Tahot aloittavat yhteisen taipaleensa jalkapallon arvokisojen parissa jo ensi vuoden Qatarin MM-kisoissa.
Marras-joulukuussa pelattavat kisat järjestetään vielä vanhalla kaavalla eli mukana on 32 maata ja pelejä kertyy yhteensä 64 kappaletta.
MTV esittää näistä omissa kanavissaan 22. Ottelut näyttää MTV ja C More. MTV ei ole vielä koskaan aiemmin näyttänyt jalkapallon MM-kisoja.
– Olemme todella tyytyväisiä, että yhteistyö MTV:n ja Yleisradion välillä syvenee. MTV tuottaa kaupallisista tv-yhtiöistä suurimmat ohjelmailmiöt, ja koko kansan urheiluohjelmat ovat tärkeä osa ohjelmistoamme, MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen kertoo.
– Yhdessä Ylen kanssa tuomme jalkapallon MM 2022 -kilpailut jokaisen suomalaisen katsottavaksi. MTV:llä nähtävät ottelut tarjoavat myös upeita mahdollisuuksia mainostaja-asiakkaillemme.
Tyytyväisyys yhteistyön aloittamiseen välittyy myös Ylen Urheilu ja tapahtuma -yksikön johtajan Panu Pokkisen kommenteista.
– Tämä on luonteva jatko aiemmalle vuoden 2026 kisoista sovitulle yhteistyölle MTV:n kanssa. Pääsemme aloittamaan kumppanuudessa uudenlaisen vaiheen, samaan tapaan kuin muissa Pohjoismaissa on tehty jo vuosia, Pokkinen sanoi.
– Kokemukset esimerkiksi Ruotsista ja alustavat suunnitelmat MTV:n kanssa lupailevat suomalaisille futisfaneille erinomaista kokonaisuutta.
Jalkapallon Qatarin MM-kisat alkavat 21. marraskuuta 2022. Kisat huipentuvat 18. joulukuuta pelattavaan finaaliin.
Huuhkajilla on vielä aidot mahdollisuudet selvitä kisoihin. Suomi jatkaa kisapaikan metsästystä 13. marraskuuta, kun vastaan asettuu Bosnia-Hertsegovina. Karsintojen päätöskierroksella Ranska saapuu Helsingin Olympiastadionille 16. marraskuuta.
Lohkon voittaja etenee suoraan kisoihin ja kakkonen pääsee jatkokarsintaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana