Katso videot: Lohkokärkeen lumisissa oloissa – Kanada löi Meksikon todellisen kotiedun sävyttämänä
Kuva: Getty Images
Kanadan jalkapallomaajoukkue on tehnyt hiljalleen tuloaan. Parhaiten varmasti suurimmalle osalle se näyttäytyy yksilöiden kautta. Kenties esimerkiksi Julián de Guzmán tai Tomasz Radzinski ovat osalle tuttuja jo menneisyydestä.
Se on ainakin varmaa, että Bayern Münchenin tähtipelaajan Alphonso Daviesin tietänevät kaikki.
Myös maajoukkue on nyt hyvässä tilanteessa. Kanada siirtyi piikkipaikalle Pohjois- ja Keski-Amerikan MM-karsintalohkossa. Aamuyöstä Suomen aikaa Edmontonissa pelatussa kamppailussa kaatui Meksiko lukemin 2-1.
Yhdysvallat ja Meksiko ovat karsintoja totutusti hallinneet sekä esiintyneet MM-kisoissa. Sitten seuraksi on liittynyt jokin maa taustalta. Kanada se harvemmin on ollut.
Itse asiassa niin harvoin, että maan ainoat MM-kisat ovat Meksikosta vuodelta 1986. Kisoista, jotka muistetaan ennen kaikkea Diego Maradonan kautta.
Nyt Kanada on karsintalohkonsa kärjessä. Se on ainoa joukkue, jolla ei ole tappioita lainkaan. Pistetilanne on toki tiukka. Kanada, Yhdysvallat, Meksiko ja Panama ovat kahden pisteen sisällä toisistaan. Ainoastaan kolme parasta jatkavat suoraan Qatarin MM-kisoihin. Neljäs menee jatkokarsintaan.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä The Canucks kuitenkin kaatoi Meksikon Commonwealth Stadiumilla Edmontonissa.
Huuhkajien ja Ranskan välisessä kamppailussa puhuttiin kylmistä olosuhteista, jotka hirvittivät vierasjoukkuetta. Edmontonissa kotietu oli vielä astetta hurjempaa.
Lunta pyrytti hurjasti ja kenttää jouduttiin lapioimaan aivan urakalla. Pakkasta ja lunta eli ei varsinaisesti ollut vierasjoukkueen kannalta ihanteellinen keli ratkaista tärkeitä pisteitä.
Jos alla oleva twiitti ei toimi, klikkaa tästä. Juttu jatkuu.
Estadio #Iceteca 

(let's get that trending, eh?)
Edmonton! We're counting on you to make this our Frozen Fortress tonight. You know what to do!
#CANMNT #WCQ #ForCanada
(let's get that trending, eh?)
Edmonton! We're counting on you to make this our Frozen Fortress tonight. You know what to do!
#CANMNT #WCQ #ForCanada
The.... storm(?) before the storm?
Soon this field of white will become a Sea of #CanadaRED
#CANMNT #WCQ #ForCanada #Iceteca
Soon this field of white will become a Sea of #CanadaRED
#CANMNT #WCQ #ForCanada #Iceteca
Alistair Johnston with the shot, Cyle Larin with the rebound, goal against Mexico at #Iceteca #CanadianHistoricalMoment #CANMNT #ForCanada LET'S GO!!!!!!!!!!!!!!
Eustaquio stands over the free kick. Mexico pre-occupied with Vitoria... and Larin pounces!! #CANMNT #ForCanada #WCQ
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”