Memphis Depay teki historiaa, mutta Hollanti suli karmealla tavalla – jo varmalta näyttänyt MM-kisapaikka uhattuna
Memphis Depay nousi lauantaina Hollannin kaikkien aikojen parhaimmaksi maalintekijäksi MM-karsinnoissa, kun hän teki kaksi maalia Montenegron verkkoon.
Depay, 27, on nyt tehnyt MM-karsinnoissa 14 maalia. Hän ohitti listalla sekä Ruud van Nistelrooyn sekä Robin van Persien, jotka jakoivat aiemmin ykkössijan 13 osumallaan.
Hollannin A-maajoukkueessa Depay on nyt tehnyt kaiken kaikkiaan 37 maalia ja lähestyy myös siinä tilastossa kärkeä. Kärkipaikkaa pitää hallussaan van Persie (50), kakkosena on Klaas-Jan Huntelaar (42) ja kolmantena Patrick Kluivert (40). Depay noussee myös tämän tilaston kärkipaikalle tulevina vuosina.
Depay on tehnyt näissä MM-karsinnoissa jo huimat 11 maalia ja johtaa karsintojen maalipörssiä. Barcelona-hyökkääjän hirmuvire ei kuitenkaan välttämättä riitä Hollannille kisapaikkaan.
Lauantaina Hollannilla oli mahdollisuus voitolla varmistaa paikka Qatariin, mutta Montenegro nousi 2-2-tasapeliin vaikka oli kaksi maalia tappiolla vielä kymmenen minuuttia ennen loppua. Näin ollen lohkon päätöskierrokselle jäi jättimäiset panokset. Hollanti (20p.), Turkki (18p.) ja Norja (18p.) taistelevat suorasta kisapaikasta sekä jatkokarsintoihin oikeuttavasta kakkossijasta.
Päätöskierroksella Hollanti ja Norja kohtaavat Rotterdamissa, Turkki pelaa Montenegroa vastaan vieraissa. Hollannille riittää suoraan MM-kisapaikkaan tasapelikin, mutta tappiolla sen kisahaaveet menevät kokonaan murskaksi, mikäli Turkki voittaa samanaikaisesti Montenegron.
#WCQ | #WorldCup
LUE MYÖS:
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle

- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa