Huuhkajien tämänkertainen taival arvokisakarsinnoissa päättyi pettymykseen, kun maailmanmestari Ranska haki Helsingistä 2-0-voiton ja jätti Suomen lohkonsa kolmoseksi. Tappiosta huolimatta ilta oli paitsi upea, niin myös haikea. Tunnelma Olympiastadionilla oli loistava, kannattajat kiittivät joukkuetta komealla tavalla ja maajoukkueuransa päättäneiden Joona Toivion ja Paulus Arajuuren hyvästit saivat monet silmäkulmat kostumaan.

Yhden (karsinta)projektin päättyminen merkitsee aina myös uuden alkua. Huuhkajilla on ensi vuonnakin edessään tärkeitä otteluita ja kiinnostavia mittelöitä.

Vastustajista ei tiedetä vielä paljonkaan, mutta vuonna 2022 pelataan jälleen menestyksestä Nations Leaguessa. Lisäksi MM-jatkokarsinnoista ulos jääminen merkitsee sitä, että luultavasti jo maaliskuussa aukeaa tilaisuus ajaa uusia pelaajia sisään A-maajoukkueeseen. Pikkuhuuhkajat pelaa maaliskuussa vain yhden EM-karsintapelin, joten kenties jokunen U21-pelaaja kutsuttaisiin tuolloin mukaan A-maajoukkueen ilmapiiriä haistelemaan?

Itse asiassa Huuhkajien maaotteluvuosi alkaa tällä kertaa jälleen jo tammikuussa, sillä perinteinen tammikuuleiri palaa mitä ilmeisimmin taas Suomen ohjelmaan. Ihmisoikeustilanteestaan arvostellussa Qatarissa Suomi ei leireile, vaan leiripaikaksi on valikoitunut Portugalin Algarve.

Ruotsin jalkapalloliitto vahvisti marraskuun alussa kotisivuillaan, että Suomi ja Ruotsi kohtaavat kyseisellä leirillä. Oletettavasti ohjelmaan yritetään mahduttaa toinenkin maaottelu.

– Tuntuu hyvältä, että olemme löytäneet paikan. Portugali tarjoaa meille hyvät olosuhteet hyvälle leirille. Meillä on ollut hyvää yhteistyötä Suomen palloliiton kanssa ja odotamme pelaavamme Suomea vastaan. Teemme juuri nyt töitä sen eteen, että löydämme toisenkin vastustajan, Ruotsin maajoukkueen taustaryhmään kuuluva Stefan Pettersson kommentoi.

Ruotsin maajoukkue matkustaa Portugaliin 2. tai 3. tammikuuta ja leireilee maassa tammikuun 13. päivään asti. Oletettavasti Huuhkajien aikataulu myötäilee samaa aikataulua. Ottelut pelataan Estadio Algarvessa Farossa.

Tammikuun harjoitusleiri on kuulunut perinteisesti Suomen miesten maajoukkueohjelmaan, mutta vuosina 2020 ja 2021 Huuhkajat ei tammikuussa leireillyt. Nyt leiri näyttää kuitenkin palaavan maajoukkueen kalenteriin. Koska tammikuussa ei ole FIFA:n kansainvälisiä pelipäiviä, ei Suomi parhaalla maajoukkueellaan tuolloin leireile. Kyseeseen tulevat lähinnä Suomen ja muiden Pohjoismaiden sarjoissa sekä Pohjois-Amerikassa pelaavat pelaajat.

Nations League

Ensimmäinen jännityskohde suomalaisittain on edessä jo 16. joulukuuta, eli vajaan kuukauden päästä. Tuolloin arvotaan vuoden 2022 Nations Leaguen lohkot. Kyseessä on kilpailun historian kolmas kausi, ja Huuhkajat pelaa tälläkin kertaa toiseksi korkeimmalla tasolla B-liigassa.

Suomi on oman liigansa arvontakoreista kakkoskorissa yhdessä Norjan, Skotlannin ja Venäjän kanssa. Näitä Huuhkajat ei siis ainakaan voi vastaansa saada. Korijaon perusteena on edellisen Nations Leaguen sijoitusranking.

Huuhkajien kolme Nations League -vastustajaa arvotaan seuraavista koreista, joista kustakin tulee yksi maa Suomen lohkoon:

Kori 1: Ukraina, Ruotsi, Bosnia ja Hertsegovina, Islanti
Kori 3: Israel, Romania, Serbia, Irlanti
Kori 4: Slovenia, Montenegro, Albania, Armenia

Ottelukalenteri valmistuu arvontaa seuraavana päivänä 17. joulukuuta. Jalkapallokalenteri on ensi vuonna jokseenkin poikkeuksellinen, koska Qatarin MM-kisat pelataan marras-joulukuussa. Niinpä Nations League pelataan tällä kertaa kesäpainotteisena. Kuudesta ottelusta neljä pelataan kesäkuussa (2.-14.6.) ja kaksi syyskuussa (22.-27.9.).

Nations Leaguessa pelataan tälläkin kertaa liiganousuista (ja putoamista vastaan) ja rahapalkinnoista. Lisäksi nytkin Nations League toimii tutusti ”varapatruunana” vuoden 2024 EM-kisojen karsintoihin. Lohkovoitto toisi lähes varmasti paikan maaliskuussa 2024 pelattaviin EM-jatkokarsintoihin, ja kakkossijakin voisi riittää.

Vuoden 2024 EM-lopputurnaus pelataan Saksassa. Varsinaisia EM-karsintoja pelataan vuonna 2023 maaliskuusta lokakuuhun. EM-karsintojen alkulohkot arvotaan lokakuussa 2022, ja niiden korijakoon Nations Leaguella on myös vaikutuksensa. Jatkokarsinnan kautta jaetaan keväällä 2024 vielä kolme paikkaa EM-kisoihin.

Harjoituspelejä keväälle?

Tiistai-illan tulokset sinetöivät sen, ettei Huuhkajilla ole maaliskuussa kilpailullisia otteluita, vaan seuraavia tosipelejä saadaan odotella kesäkuulle. Maaliskuussa on kuitenkin FIFA:n kansainväliset pelipäivät, ja suurella todennäköisyydellä Huuhkajat pyrkinee pelaamaan kaksi harjoitusottelua maaliskuussa. Suomen sääolosuhteista johtuen on oletettavaa, että harjoituspelit pelattaisiin vieraskentällä.

Perustellusti voitaneen olettaa, että maaliskuun harjoituspelien vastustajat löytyisivät Euroopasta. Kyseeseen eivät kuitenkaan voi tulla MM-jatkokarsintoja pelaavat maat, vaan lähinnä MM-kisoihin selviytyneet huippumaat tai sellaiset maat, jotka sijoittuivat MM-karsinnoissa Suomen tavoin korkeintaan sijalle 3. Täysin hatusta heitettynä kyseeseen voisivat tulla vaikkapa Pohjois-Irlannin, Unkarin tai Latvian kaltaiset maat.

[readmore from=Huuhkajat]

Voi hyvin olla, että maaliskuun vastustajista päätetään vasta joulukuisen Nations League -arvonnan jälkeen. Tällöin sopivia vastustajia voidaan etsiä myös B-liigan muiden lohkojen maiden joukosta. Suomen lohkoon arvottavia maita vastaan tuskin halutaan maaliskuussa harjoituspelejä pelata.

Ensi vuoden lokakuussa ei FIFA:n maaotteluikkunaa ole, sillä kansallisissa sarjoissa ja europeleissä pidetään syksyn aikana tavallista isompaa kiirettä MM-kisojen katkaistessa kauden vuoden lopulla.