Eniten tappioita 13 vuoteen – José Mourinhon AS Roman hieno alkukausi on enää pelkkä muisto
Kuva: Getty Images
José Mourinho saapui kesällä AS Roman peräsimeen.
Roomalaisseuran alkukausi lähti lupaavasti käyntiin ja Mourinhon miehistö johti Serie A:ta muutaman sarjakierroksen jälkeen, mutta sen jälkeen on ollut huomattavasti vaikeampaa.
AS Roma on pudonnut Serie A:ssa kuudenneksi. AS Roma on hävinnyt peräti seitsemän sarjaottelua. Kärkikymmeniköstä vain Fiorentinalla on yhtä monta tappiota.
Viime kaudella Paolo Fonsecan alaisuudessa AS Roma oli kerännyt 16 sarjakierroksen jälkeen jopa kahdeksan pistettä enemmän. AS Roma on edellisen kerran hävinnyt ensimmäisen 16 sarjakierroksen aikana seitsemän kertaa kaudella 2008-09.
AS Roman toimitusjohtaja Tiago Pinto puolusteli julkisesti Mourinhoa lauantai-iltana, kun seura hävisi kotikentällään rumasti Internazionalelle 0-3. Lue Pinton mietteet täältä.
AS Roma on jo varmistanut pudotuspelipaikkansa Konferenssiliigassa. AS Roma ja Bodø/Glimt ratkaisevat lohkovoittajan kohtalon päätöskierroksella.
Mourinho on syksyn aikana ehtinyt jo kritisoida muun muassa pelaajiaan ja viime aikoina myös toimittajat ovat saaneet osansa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen