Siirtoa tavoitteleva Huuhkajien puolustaja teki yllättäen jatkosopimuksen – seurapomolta vahva viesti tulevasta: ”Tietysti ollut kiinnostusta”

Elfsborg ilmoitti uudenvuoden aattona tehneensä jatkosopimuksen Leo Väisäsen kanssa. Uusi sopimus on voimassa aina kesään 2024 saakka.
Väisänen, 24, on edustanut Elfsborgia kahden kauden ajan. Viime kaudella hänet valittiin Elfsborgin parhaaksi pelaajaksi. Kausi oli erinomainen ja syksyllä Väisänen murtautui myös Huuhkajien avauskokoonpanoon.
Pidemmän aikaa on ollut selvillä, että Väisänen tähyää jo suuremmille stadioneille. Väisäsen aiempi sopimus oli voimassa kesään 2023 saakka, joten uuteen jatkosopimukseen kirjattiin vuosi lisää. Käytännössä se tarkoittaa parempaa siirtokorvausta Elfsborgille, mikäli hänet myydään.
Uutisoimme aiemmin muun muassa MLS-seura Austinin kiinnostuksesta Väisästä kohtaan. Väisänen itse kertoi MTV Urheilulle olevansa valmis ottamaan seuraavan askeleen urallaan.
– Tämä tuntuu tosi hyvältä. Elfsborg on todella hieno seura ja hyvä organisaatio, joten olen iloinen tehdessäni jatkosopimuksen. Tavoitteeni on tietysti pelata Ruotsin ulkopuolella, mutta juuri nyt tämä tuntui oikealta ratkaisulta, Väisänen kertoi seuran nettisivuilla.
Seurapomo Stefan Andreasson myöntää, että Väisäseen on kohdistunut kiinnostusta. Nähtäväksi jää, pelaako Väisänen lopulta Elfsborgissa ensi kaudella vai jossain muualla.
– Tietysti hänestä on ollut paljon kiinnostusta ja on selvää, että vuoden paras pelaajamme ja ehkäpä koko Allsvenskanin paras toppari tulee tekemään uran ulkomailla, kuten moni muukin, jos oikea seura löytyy, Andreasson kommentoi.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
IF Elfsborg är överens med Leo Väisänen, 24, om en kontraktsförlängning. Det nya avtalet sträcker sig fram till sommaren 2024.
________
#vitillsammans #elfsborg #borås
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”