Virallista: Tim Sparv ilmoitti lopettavansa uransa – ”Aikani ammattijalkapalloilijana on ohi”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Huuhkajien pitkäaikainen kapteeni Tim Sparv ilmoitti maanantaina lehdistötilaisuudessa lopettavansa jalkapallouransa.
– Aikani ammattilaisjalkapalloilijana on nyt ohi, Sparv avasi puheenvuoronsa.
– Olen onnekas, että sain kasvaa erittäin urheiluhullun perheen tukemana. Vanhempani käyttivät valtavan määrän aikaa ja resursseja kehitykseni eteen.
Sparv ehti pukea Huuhkajien peliasun ylleen 84 kertaa. Kapteeni viimeisteli yhden maalin, mutta hänen ansionsa ja merkityksensä joukkueelle näkyivät tyystin muilla sektoreilla.
Periksiantamaton taistelijaluonne, joka tekemisellään näytti esimerkkiä muille. Sparv nousi uransa maaotteluissa parhaimmilleen juuri silloin, kun panokset ja vastukset kovenivat.
Kapteenin pelillisen ja kokonaismerkityksen ymmärsi parhaiten, kun hän puuttui kokoonpanosta kokonaan.
34-vuotias Sparv muistetaan maajoukkueen saralla myös kesältä 2009. Tuolloin alle 21-vuotiaiden maajoukkue pääsi komeasti kahdeksan joukkueen EM-kisoihin Ruotsiin.
Sparv viimeisteli Pikkuhuuhkajien turnauksen ainokaisen rangaistuspotkusta Englantia vastaan.
Kapteeni edusti viime kaudella HJK:ta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa