Valioliiga-seurat tekivät ison päätöksen – joulunpyhinä täysi tohina päällä!
Kuva: Getty Images
Valioliiga-seurat tekivät maanantain kokouksessaan päätöksen siitä, että kautta jatketaan suunnitellusti runsaista koronatartunnoista huolimatta.
Valioliigassa annettiin toissaviikolla ennätysmäärä positiivisia koronatestinäytteitä, jonka jälkeen otteluita on jouduttu siirtämään. Viime viikonlopun kymmenestä ottelusta peräti kuusi siirrettiin.
Haastavasta tilanteesta huolimatta valtaosa seuroista halusi jatkaa pelejä, vaikka osa puolsi kauden keskeyttämistä joulunpyhiksi. Ratkaisevaan rooliin nousi loppukauden tiivis ottelukalenteri, jonka takia siirretyille otteluille olisi ollut hyvin vaikea löytää uutta ajankohtaa. Jo nyt otteluita on rästissä useammalla joukkueella, ja jo niille uuden ottelupäivän löytäminen tulee olemaan haastavaa.
Valioliigassa pelataan vielä kaksi kierrosta ennen vuodenvaihdetta. Seuraavan kerran pelataan tapaninpäivänä, jolloin kalenteriin on merkattu pelattavaksi yhdeksän ottelua. Nykytilanne huomioiden ottelusiirroilta tuskin vältytään.
Valioliigan loppuvuoden otteluohjelma:
Sunnuntai 26.12. Liverpool – Leeds 14:30 Wolves – Watford 14:30 Burnley – Everton 17:00 Man City – Leicester 17:00 Norwich – Arsenal 17:00 Tottenham – Crystal Palace 17:00 West Ham – Southampton 17:00 Aston Villa – Chelsea 19:30 Brighton – Brentford 22:00 Maanantai 27.12. Newcastle – Man United 22:00 Tiistai 28.12. Arsenal – Wolves 14:30 Crystal Palace – Norwich 17:00 Southampton – Tottenham 17:00 Watford – West Ham 17:00 Leeds – Aston Villa 19:30 Leicester – Liverpool 22:00 Keskiviikko 29.12. Chelsea – Brighton 21:30 Brentford – Man City 22:15 Torstai 30.12. Everton – Newcastle 21:30 Man United – Burnley 22:15LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista