Maalitykki Dušan Vlahovićin jättisiirto enää korvaajan värväämisestä kiinni – molemmille kaupoille sinetti jo tänään?
Fiorentinan huippuhyökkääjän Dušan Vlahovićin tulevaisuus on ollut yksi tammikuun siirtoikkunan puhutuimpia aiheita ympäri Eurooppaa.
Useat suurseurat ovat erittäin kiinnostuneita hurjavireisestä maalitykistä, jolla on ikääkin vasta 21 vuotta.
Serbialaispelaaja on yhdistetty tammikuussa varsinkin Englannin Valioliigaan. Ainakin Newcastle ja Arsenal ovat kumpikin yrittäneet tosissaan houkutella Vlahovićia Englantiin.
Tämä ei ole italialaislähteiden mukaan kuitenkaan kiinnostunut kummastakaan tarjouksesta. Serbikärjellä on uutisoitu olevan esisopimus jo Juventuksen kanssa.
Siirtoihin erikoistuneen italialaistoimittajan Fabrizio Romanon mukaan Vlahovićin sopimus torinolaisjätin kanssa on vain ajan kysymys.
Hän kertoo Juventuksen tekevän Fiorentinalle virallisen tarjouksen tänään. Tähtihyökkääjä siirtyisi välittömästi Vanhan rouvan riveihin.
La Gazzetta dello Sportin mukaan kauppasumma olisi noin 60 miljoonaa euroa ja hyökkääjän sopimus Juventuksen kanssa viisivuotinen.
Tätä tukee myös italialaistoimittajan tiedot siitä, että Fiorentina on tekemässä jo tarjousta Vlahovićin korvaajalle.
Seura valmistelee 14 miljoonan euron tarjousta sveitsiläisseura FC Baselin brassikärjestä Arthur Cabralista. Varsinaisen siirtosumman päälle italialaisseura maksaisi erinäisiä bonuksia noin kahden miljoonan euron edestä.
23-vuotias Cabral on tehnyt tällä kaudella Sveitsin Superliigassa 14 maalia pelaamissaan 18 ottelussa.
On hyvin paljon mahdollista, että molemmat kaupat lyödään lukkoon jo tänään. Kenties jopa lähitunteina.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Fiorentina have submitted an opening bid to Basel in order to sign Brazilian striker Arthur Cabral. €14m guaranteed plus €2m bonuses.
#Fiorentina
Arthur Cabral is the main option for Fiorentina in case Dusan Vlahović deal with Juventus will be completed in the coming hours.
Arthur Cabral is the main option for Fiorentina in case Dusan Vlahović deal with Juventus will be completed in the coming hours.
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
