Pallo&Pullo: ”Jos nyt olisi kaksi kahvilaa” – Huippukauden pelannut Huuhkajat-vahti raotti tulevaa siirtoaan ja kertoi erikoisen lempinimensä taustat

Kuva: Juha Tamminen
Carljohan Eriksson on kuuma nimi siirtomarkkinoilla. Loistavan kauden ruotsalaisen Mjällbyn riveissä pelannut Huuhkajien kolmosvahti on hakemassa uutta haastetta uralleen.
Eriksson vieraili Pallo&Pullo-podcastissa joulun alla ja kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan. Seurasiirto varmistui, kun Mjällby lipsautti tiedotteessaan hieman liikaakiin tietoa suomalaisvahdin tilanteesta (lue lisää).
Määränpää on vielä auki, mutta ottajia luulisi viime Allsvesnkan-kauden perustella olevan. Eriksson valittiin Allsvenskanin parhaaksi maalivahdiksi.
– Nyt kun olen asunut kolme vuotta Sölvesbogissa, jossa on se 9000 asukasta, niin ei välttämättä sellainen pikkukylämeininki houkuttele super paljon.
– Jos lähdetään siitä, että olisi kaksi kahvilaa, joissa käydä, Eriksson avaa humoristisesti mahdollista seuraavaa osoitettaan.
Erikssonin, 26, sopimus Mjällbyn kanssa päättyi viime kauteen, joten hän voi vaihtaa seuraa vapaana agenttina. Unelmissa on sumujen saaret, mutta Eriksson tiedostaa realiteetit.
– Totta kai skidinä oli isoja unelmia ja tavoitteita, ja on toki vieläkin. Valioliiga on aina ollut iso unelma. Valioliiga ja chämppäri (Mestarien liiga) nousevat varmaan aika monella minun ikäiselläni esiin, kun puhutaan seuroista ja kilpailuista.
– Tietenkin se on unelma, mutta tiedostan myös, ettei se ole tässä vaiheessa realistinen, etenkin brexitin jälkeen. Mutta kaikki stepit, jotka voisivat auttaa sen unelman toteutumiseen, ovat todella tervetulleita, Eriksson kertoo.
Erikssonia on kutsuttu useasti lempinimellä Saku. Lempinimi on hyvin erikoinen, koska se ei suoranaisesti tule hänen nimestään millään tavalla.
– Minulla ei ole mitään faktapohjaista tarinaa tälle. Se on pieni mysteeri itsellenikin, Eriksson aloittaa.
– Se on ihan skidinä tullut jo. Ruotsinkielisten keskuudessa olin Carljohan tai siitä väännettiin erilaisia lempinimiä. Muistan, että ensimmäinen jengi, missä minua kutsuttiin Sakuksi, oli Helsingin Red Wings -lätkäjengi. Sieltä se on jotenkin muodostunut. Se ei mitenkään liittynyt pelitaitoihini, että olisin perinyt erään numero 11:n pelitaidot. Mutta sama pelinumero oli selässä, Eriksson avaa viitaten Saku Koivuun.
LUE MYÖS:
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”