Panu Autiolle sadas maaottelumaali: Suomelta hieno arvokisadebyytti Italiaa vastaan – maajoukkueen kuopuksen hurja vasuri aiheutti tuhoa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen miesten futsalmaajoukkue pelasi torstaina arvokisahistoriansa ensimmäisen ottelun. Hurjan kovassa lohkossa ensimmäisenä vastaan asettui Italia. Slovenia ja Kazakstan pelasivat aiemmin päivällä 4-4-tasapelin.
Hollannin EM-kisojen avauksessaan Suomi taisteli hienon 3-3-tasapelin yhdestä Euroopan parhaimmista maista.
Avauspuoliajalla pelitapahtumat olivat juuri niin tasaisia kuin olettaa saattoi. Vastustaja Italia on maailman rankingin yhdeksäs. Suomi on sijalla 19.
EM-kisat eivät olisi voineet juuri paremmin suomalaisittain alkaa. Rajapotku syvältä Italian alueelta ja pallo Henri Alamikkotervoa kohti.
Kisoista viime hetkillä pudonneen Mikko Kytölän tilalle tullut nuorukainen jysäytti hurjan vasemman jalan laukauksen oikeaan yläkulmaan ohi erittäin kokeneen Stefano Mammarellan.
Hetkeä myöhemmin Guilherme Gaio pääsi väläyttämään kuuluisaa laukaustaan, mutta pallo kolahti ylärimaan.
Seuraavaa tilannetta ei pelastanut maalipuut eikä edes Suomen erinomainen maalivahti Antti Koivumäki.
Douglas Nicolodi pääsi puikkelehtimaan turhan vapaasti keskustaan ja lopulta laittoi vasurillaan pallon vastustamattomasti etukulmasta sisään.
Suomen erikoistilannepelaaminen oli laadukasta, mutta eniten Italiaa piti varpaillaan tuttu rohkea prässipelaaminen.
Muun muassa Lassi Lintula sai parikin mukavaa maalipaikkaa, mutta tällä kertaa ilman tulosta.
Italialta näkyvin pelaaja oli odotetusti tähtipelaaja Alex Merlim. Suomi ei tuntunut löytävän lääkettä tämän pysäyttämiseksi, mutta Suomen onneksi 35-vuotiaan ratkaisuyritykset viuhuivat ohi ja yhden Koivumäki torjui jalallaan näyttävästi.
Puoliajan loppupuolella myös Nicolodi kolisutteli tolppia, mutta kaikkiaan erittäin tasaista. Kumpikin joukkue olisi voinut tehdä maalin tai pari enemmän.
Toisella puoliajalla Italia otti hallinnan ja Suomella oli ongelmia päästä omaan pallolliseen peliinsä kiinni.
Cainan de Matos lopulta sen maalin myös teki ja peli vaikutti vääjäämättä kääntyvän Italian eduksi.
Kauaa ei silti Italian juhlat kestäneet. Sensaatiomaisen kamppailun pelannut Alamikkotervo täräytti vapaapotkusta pallon tällä kertaa vasempaan yläkulmaan. Jos nuoren miehen vasuri pääsi yllättämään saapasmaan, niin jatkossa se varmasti osataan jo.
Vain kolme minuuttia myöhemmin oli vuorossa tuplajuhlat. Kapteeni ja suomalaisen futsalin suuri mies Panu Autio laukoi mahtavan kierteisen kudin kaukaa Mammarellan selän taakse. Suomi johtoon ja samalla maali oli Aution sadas maajoukkueessa.

LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana