Virallista: Saku Ylätupa vaihtaa toiseen ruotsalaisseuraan

22-vuotias suomalaislaituri Saku Ylätupa on löytänyt uuden seuran Ruotsin pääsarjatasolta Allsvenskanista. GIF Sundsvall tiedottaa kotisivuillaan tehneensä Ylätuvan kanssa kolmivuotisen sopimuksen.
Edelliset kolme kautta Ylätupa on edustanut tukholmalaista AIK:ta. Hänellä oli sopimusta AIK:n kanssa vielä kausi 2022 jäljellä.
– Olen erittäin iloinen sopimuksesta ja odotan tulevaa innolla. Sundsvall on lupaava seura Allsvenskanissa, Ylätupa kommentoi sopimustaan.
Espoosta lähtöisin oleva Ylätupa nousi Suomen jalkapalloyleisön tietoisuuteen HJK:n organisaatiosta, joskaan hän ei ole HJK:ssa yhtään veikkausliigapeliä pelannut. Tähänastisista 25 veikkausliigaottelustaan Ylätupa on pelannut 17 RoPS:issa (vuonna 2017) ja kahdeksan IFK Mariehamnissa, johon AIK lainasi hänet kaudella 2020.
RoPS:sta Ylätupa siirtyi vuonna Ajaxiin, jonka akatemiajoukkueissa hän pelasi vuosina 2017-2019. AIK värväsi hänet joukkueeseensa vuonna 2019. Kolmen vuoden aikana Ylätupa pelasi AIK:ssa 24 Allsvenskan-ottelua. Niissä hän teki yhden ja syötti kolme maalia.
Ylätupa kuului aiemmin Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin. Myös A-maajoukkueessa hän on pelannut kaksi ottelua, molemmat tammikuussa 2019.
– Tuntuu mielettömän jännittävältä, että Saku siirtyy meille, Sundsvallin urheilujohtaja Urban Hablom myhäilee.
– Hän on ottanut hyviä askelia kehityksessään Ajaxissa ja edelleen AIK:ssa, mutta me saamme viedä hänet uusille tasoille. Sundsvallin ympäristö tulee tekemään hänestä tulevaisuudessa kansainvälisen tason jalkapalloilijan ja Suomen A-maajoukkueen vakiopelaajan.
Sundsvall sijoittui päättyneellä kaudella Superettanissa toiseksi ja nousi ensi kaudeksi pääsarjatasolle Allsvenskaniin.
Ylätupa kommer nu senast från AIK där han spelat de tre senaste säsongerna.
Läs mer här: gifsundsvall.se/saku-ylatupa-a…
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- GdS: Luis Enrique pyytää Napolia odottamaan – herättänyt kiinnostusta myös muissa suurseuroissa
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- Qatarin MM-kisojen lahjusskandaalista ensimmäinen syyte Ranskassa
- Lionel Messi sai haltuunsa jalkapallon halutuimman ennätyksen – saavutuksen taustalla muutos huippujalkapalloilun luonteessa
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- Bundesliigan mestaruuden voittanut Bayern München antoi potkut toimitusjohtajalleen ja jalkapallojohtajalleen
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- Lionel Messi vei PSG:n mestaruuteen ja ylsi kahteen uskomattomaan ennätykseen – rikotaanko näitä koskaan?
- Bayern-legenda Thomas Müller teki Bundesliigan historiaa