Manchester Unitedin maalivahti laittoi ”loukkaaville” somehuhuille stopin: ”En voi uskoa, että joudun tekemään tämän”
Manchester Unitedin maalivahti Dean Henderson on kiistänyt sosiaalisessa mediassa kiertäneet huhut, jotka hän on luokitellut ”loukkaaviksi ja täysin valheellisiksi”.
Brittimediassa uutisoitiin viikonloppuna, että nimeltä mainitsematon, ”maajoukkuepelejä kärkkyvä” Valioliiga-jalkapalloilija pidätettiin vuonna 2019 epäiltynä perheväkivallasta.
Sosiaalisessa mediassa ihmiset rupesivat arvuuttelemaan nimeämättömän pelaajan henkilöllisyyttä, ja osa arvauksista kohdistui Hendersoniin, joka on kolkutellut Englannin A-maajoukkueen ovia.
Unitedin kakkosvahti puuttui lopulta huhuihin, jotka ovat hänen mukaansa ahdistaneet hänen perhettään.
– En voi uskoa, että joudun tekemään tämän, mutta haluaisin käsitellä huhuja, jotka ovat tulleet julki parin viime päivän aikana, kommentoi Henderson Instagram-tilillään.
– Maailmassa on surullisia ihmisiä, jotka ovat liittäneet nimeni tällaisiin sopimattomiin, loukkaaviin ja täysin valheellisiin uutisiin.
– Minulla on perhe, johon tämä on vaikuttanut, joten halusin lopettaa huhut ja siirtyä eteenpäin.
Vuonna 2019 sattunut pidätys tapahtui sen jälkeen, kun Valioliiga-pelaajan silloinen tyttöystävä soitti viranomaisille ja väitti saaneensa yöllä uhkaavia viestejä. Poliisi otti myöhemmin kiinni Valioliiga-pelaajan, jota ei oikeudellisista syistä mainita raporteissa. Hän ei ole enää suhteessa ex-tyttöystävänsä kanssa.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä