Ranskan jalkapalloliitto pyysi Suomelta hymnimokaansa anteeksi – edellisestä kömmähdyksestä rapsahti sakot ja presidenttikin pyysi anteeksi

Ranskan jalkapalloliitto FFF on pyytänyt anteeksi keskiviikkoisen naisten harjoitusottelun Ranska-Suomi yhteydessä tapahtunutta noloa kansallishymnimokaa. Kun Helmarien pelaajat valmistautuivat rivissä kuuntelemaan ja laulamaan Maamme-laulua, kaikuikin kaiuttimista kaikkien yllätykseksi Albanian kansallislaulu.
– Ranskan jalkapalloliitto haluaa pyytää anteeksi Suomen valtuuskunnalta. Olemme lähettäneet viestin Suomen jalkapalloliiton puheenjohtajalle pyytääksemme anteeksi, Ranskan jalkapalloliiton varapuheenjohtaja Philippe Diallo selvitti pelin jälkeen.
– Myönnämme virheemme. Tiedoston nimeksi oli vahingossa laitettu Suomi, mutta soitettu laulu oli Albanian hymni. Tämä selittää virheen, ja pyydämme sitä vilpittömästi anteeksi. Toivon, ettei tällaista tapahdu enää koskaan.
Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta Ranskan jalkapalloliiton kohdalla. Myös syyskuussa 2019 ennen miesten EM-karsintaottelun Ranska-Albania alkua, albanialaispelaaat saivat kuunnella järjestäjämaan erehdyksen vuoksi Andorran kansallislaulua. Tuolloin Ranskan jalkapalloliitolle määrättiin 20 000 euron sakot ”riittämättömistä järjestelyistä”.
[readmore from=Helmarit]
Edellä mainitun ottelun alku viivästyi noin seitsemän minuuttia, sillä Albanian joukkue kieltäytyi pelaamasta ennen kuin saisi kuulla oman kansallishymninsä. Harmitusta lisäsi, että stadionkuuluttaja pyysi anteeksi ”Armenian faneilta” ja pyysi kunnioittamaan ”Armenian kansallislaulua” ennen kuin tajusi virheensä, ja korjasi vastustajan olevan Albania.
Tuolloin anteeksipyynnön Albanialle esittivät paitsi Ranskan jalkapalloliiton puheenjohtaja Noël Le Graët ja A-maajoukkueen päävalmentaja Didier Deschamps, niin myös Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Virhettä seliteltiin samantyyppisillä tiedostonimillä, sillä Albanian laulu oli tallennettu nimellä ”FRAALB” ja Andorran nimellä ”FRAAND”. Albania ja Andorra olivat molemmat Ranskan kanssa samassa karsintalohkossa. Andorra irvailikin Ranskan mokalle myös Twitterissä.
Ranskan 5-0-voittoon päättynyttä ottelua seurasi Le Havren stadionilla 3 631 katsojaa. Kyseessä on pienin katsojamäärä Ranskassa pelatussa Ranskan naisten A-maaottelussa sitten elokuun 2009, mikäli koronapandemian vuoksi tyhjille katsomoille tai katsomorajoituksin pelattuja otteluita ei huomioida. Vuonna 2009 ottelua Skotlantia vastaan seurasi vain 1 138 katsojaa.
Lähteet: L’Équipe ja rfi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Haastattelu: Miika Nuutinen kokee HJK:n hyökkäyspelaamisen kehittyneen
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Virallista: FC Haka antoi potkut Andy Smithille
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta

- Skotlantilaismedia: Rangers ja Go Ahead Eagles päässeet sopuun Oliver Antmanin siirtosummasta
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta