Senegal on uusi afrikanmestari! Egyptin sensaatiovahti joutui lopulta taipumaan
Kuva: Getty Images
Senegal on jalkapallon uusi afrikanmestari. Mestaruus ratkaistiin pitkän kaavan kautta, sillä loppuottelussa pelattiin kisojen seitsemäs jatkoaika ja vedettiin kuudennet rangaistuspotkut. Egypti pelasi jatkoajan kaikissa neljässä pudotuspeliottelussaan ja ampui rankkareita kolmesti.
Senegalille tarjoutui erinomainen tilaisuus siirtyä johtoon seitsemännellä peliminuutilla, kun Egyptin toppari Mohamed Abdelmonem kaatoi vastustajansa rangaistuspotkun arvoisesti. Pallon taakse asettui Sadio Mané, jonka kova veto suuntautui melko keskellä maalia. Laukaus oli tulinen, mutta kisojen sensaatiovahti Gabaski torjui jälleen kerran loistavasti rankkarin.
Ennen pilkkua nähtiin pieni erikoinen episodi, kun Mohamed Salah kuiskutteli Gabaskille ilmeisesti vinkkiä siitä, mihin Liverpoolin seurakaverinsa Mané laukoisi. Mané tuli tuolloin itse paikalle ja osoitti oikeaa alakulmaa Gabaskia psyykaten. Maalivahti kuitenkin piti hermonsa ja otti vedon kiinni toisen kulman suuntaan heittäytyen.
Juttu jatkuu twiittien jälkeen.
Senegal hallitsi lievästi sekä ensimmäistä että toista puoliaikaa, mutta aivan loistavat paikat olivat suhteellisen vähissä. 32-vuotias Gabaski piti Faaraoita kuitenkin pystyssä ottaen 90-minuuttisen aikana yhteensä viisi torjuntaa. Maaleja ei nähty, ja niinpä 0-0-tilanteessa mentiin jatkoajalle.
100. minuutilla Senegalin Bamba Dieng sai erinomaisen tilaisuuden puskea 1-0-johtomaalin, mutta Gabaski torjui jälleen. 15 minuuttia myöhemmin sama kaksinkamppailu toistui, kun Dieng tulitti voimalla kohti alakulmaa, mutta jälleen Gabaski poistui ringistä voittajana. Tortuntoja kertyi Gabaskille peräti kahdeksan virkaveli Edouard Mendyn kolmea vastaan.
Gabaski has now made seven saves in the #AFCON2021 final, including a Sadio Mané penalty.
The man refuses to be beaten.
#TeamEgypt
The man refuses to be beaten.
#TeamEgypt
All four #TeamEgypt knockout games have gone to extra-time:
◉ Penalties vs #TeamCotedIvoire
◉ AET win vs #TeamMorocco
◉ Penalties vs #TeamCameroon
◎ Extra-time vs #TeamSenegal
#AFCON2021
◉ Penalties vs #TeamCotedIvoire
◉ AET win vs #TeamMorocco
◉ Penalties vs #TeamCameroon
◎ Extra-time vs #TeamSenegal
#AFCON2021
#TeamSenegal's stands looking lovely for the final
#TotalEnergiesAFCON2021 | #AFCON2021 | @Fsfofficielle
#TotalEnergiesAFCON2021 | #AFCON2021 | @Fsfofficielle
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn





