Tolppien väliin vasten tahtoaan joutunut kenttäpelaaja kertoi, kuinka hänet ”huijattiin maaliin” – Chaker Alhadhur oli Afrikan Mestaruusturnauksen raikas uusi tuttavuus
Kuva: Getty Images
Afrikan mestaruusturnaus eli Africa Cup of Nations päättyi viikko sitten turnaushistoriansa ensimmäisen mestaruutensa voittaneen Senegalin juhliin. Kaikissa neljässä pudotuspelissään jatkoajalle ja kolmesti rangaistuspotkukilpailuun joutunut Egypti taipui finaalissa rankkarikisassa. Kisojen viimeisen maalin viimeistellyt Liverpoolin Sadio Mané valittiin kisojen parhaaksi pelaajaksi.
Odottamattomankin vähämaalisen turnauksen tähtiä olivat myös maalivahdit. Kisojen parhaana torjujana palkittiin Senegalin Edouard Mendy, mutta Mendy sanoi itse jälkeenpäin, että pysti olisi kuulunut Egyptin sensaatiotorjuja Gabaskille. Gabaski nousi Egyptin pelaavaksi maalivahdiksi vasta pudotuspelivaiheessa ykkösvahdin loukkaannuttua, häikäisi otteillaan jo pelien aikana, ja torjui kaikkiaan viisi rankkaria – muun muassa Manén yrityksen finaalin alkuminuuteilla Mohamed Salahin kanssa käydyn neuvonpidon jälkeen.
Toinen suurelle yleisölle tuntematon maalivahtisensaatio turnauksen aikana oli piskuisen Komorien pelaaja, joka ei ole maalivahti lainkaan. Komorit kohtasi neljännesvälierissä isäntämaan ja suosikkeihin lukeutuneen Kamerunin, ja taipui vain niukasti 1-2, vaikka pelasi 83 minuuttia alivoimalla. Tolppien väliin joutui puolustaja Chaker Alhadhur, sillä Komorien maalivahtikolmikosta yksi oli loukkaantunut ja kaksi sivussa koronakaranteenin takia.
Ranskan Nantesissa syntynyt ja Ligue 2 -seura Ajaccion pelaajalistoilla oleva Alhadhur kertoi kisojen viimeisen viikon aikana ranskalaiselle L’Équipe -lehdelle, millainen koettelemus täysin puskista tullut komennus tolppien väliin oli. Kyseinen Kamerun-peli oli Alhadhurille 28:s maaottelu, mutta ensimmäinen maalivahtina – ei vain maajoukkueessa, vaan koko pelaajauralla. Omalla pelipaikallaan puolustajana hän ei pelannut kisoissa lainkaan.
Ottelu pelattiin maanantaina, ja vielä lauantai-iltana Komorit harjoitteli kokonaan ilman maalivahtia. Valmennusjohto oli pyytänyt pelaajia miettimään keskuudestaan, kuka voisi pelata maalivahtina. Kukaan kenttäpelaajista ei kuitenkaan osoittanut tehtävää kohtaan kiinnostusta.
– Kaikki ajattelivat, että saisimme maalivahdin takaisin. Sunnuntaina, päivää ennen ottelua, meillä oli joukkuepalaveri, jossa apulaisvalmentaja Younes Zerdouk sanoi: ”Te olette neuvotelleet asiasta ja päättäneet, että Chaker pelaa maalissa”. Mutta emme me olleet mitään neuvotelleet! Yhtäkkiä hän vain selitti minulle niin! Minua huijattiin, Alhadhur kertoi.
– Jouduin paineen alle ja esitin itselleni kysymyksiä. Se tilanne oli minulle täysin uusi. Maalivahtivalmentaja Jean-Daniel Padovani antoi minulle joitain neuvoja, mutta hän tiesi, etten osaisi noudattaa niitä.
172-senttinen Alhadhur oli pelannut Ligue 1:ssä 40 ottelua, mutta aina laitapuolustajana. Pelin jälkeen maailmalle levisi pysäytyskuva, joka paljasti hänen panneen kätensä selän taakse hyökkääjän tullessa kohti. Puolustajan refleksit olivat lihasmuistissa.
Alhadhurin kertomuksen mukaan valmentajat etsivät ”viidettä puolustajaa”. Heille oli ”aivan sama, lähtisikö hän katkaisemaan keskityspalloja vai ei”. Alhadhur kertoi, kuinka vielä aivan ottelun allakin Komorien joukkue toivoi, että koronasta toipunut ja negatiivisen testinäytteen antanut varamaalivahti Ahamada olisi saanut peliluvan. Toisin kuitenkin kävi.
– Olin turtana! Edellisenä päivänä (Afrikan jalkapalloliitto) CAF oli kertonut meille uudesta säännöstä. Positiivisten koronatestien jälkeen oli edessä viiden päivän karanteeni. Tunisia oli saanut poikkeusluvan peluuttaa koronasta toipuneita nopeammin, joten mekin oletimme saavamme saman. Ajattelimme, ettei CAF antaisi meidän ikinä pelata ilman maalivahtia. Se olisi maailman silmissä naurettavaa.
Maalivahti Ahamada tuli ajoissa pelipaikalle ja vielä lämmittelyn aikanakin joukkue uskoi, ettei Alhadhurin tarvitsisi pelata.
– Ajattelin, että he tekevät kaiken voitavan, jotta saamme poikkeusluvan viime minuutilla, enkä minä pelaisi. Toivoin, että minulle olisi sanottu lämmittelyn jälkeen: ”Chaker, kaikki kunnossa, ongelma on ratkaistu”.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
Comoros left-back turned goalkeeper, Chaker Alhadhur has put on auction the iconic shirt with sellotape #3 he wore against Cameroon at #AFCON2021.
Bidding already up to €100k and proceeds will go to charity. The sale will run until Tuesday, February 22nd at 10p.m.
Bidding already up to €100k and proceeds will go to charity. The sale will run until Tuesday, February 22nd at 10p.m.
LUE MYÖS:
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
