HIFK:lle huippuvahvistus – Norsunluurannikon maajoukkuepelaaja siirtyy Helsinkiin
Kuva: Getty Images
Helsingin IFK on tehnyt sopimuksen Norsunluurannikon maajoukkueen topparin Wilfried Kanonin kanssa.
Kanon, 28, siirtyy HIFK:hon Egyptin pääsarjaseurasta Pyramids FC:stä. Hän on edustanut urallaan myös italialaista Empolia, romanialaisia Gloria Bistrițaa ja Corona Brașovia sekä hollantilaista ADO Den Haagia, jonka riveissä hän pelasi Eredivisiessä 123 ottelua.
– Kanon on taitava ja monipuolinen toppari, jonka toivotaan tuovan lisää laatua niin puolustus- kuin hyökkäyspeliinkin, kommentoi HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström seuran tiedotteessa.
Norsunluurannikon maajoukkueessa Kanon on ollut vakiokalustoa vuodesta 2015 lähtien. Samana vuonna hän oli mukana voittamassa Afrikan mestaruusturnausta. Maaotteluita Kanonilla on tilillään 55 kappaletta.
– Tärkein muistoni maajoukkueesta on vuodelta 2015. Se oli ensimmäinen vuosi, kun pääsin mukaan Afrikan-mestaruuskilpailuihin, ja voitimme mestaruuden. Se on minulle erityinen asia-
– Tuon joukkueeseen toivottavasti paljon positiivisia asioita. Haluan antaa kaikkeni joukkueelle, harjoitella ja pelata kovaa, ja tuoda hyvää joukkueelle ja kannattajille. Nyt täällä on ainakin hyvin kylmä.
– Ensimmäiset harjoitukset menivät hyvin, siellä pelattiin hyvää jalkapalloa. Valmennustiimi on portugalilainen, ja he rakastavat jalkapalloa. Aivan kuten minäkin. Näin harjoituksissa myös, että pelaajat haluavat taistella kovaa. Siitä tykkään.
HIFK:n puolustus vahvistuu Eredivisiessä pelanneella Wilfried Kanonilla!
Tervetuloa Helsinkiin, Wilfried!
Lue Wilfriedistä lisää sivuiltamme: hifkfotboll.fi/2022/03/hifkn-…
#hifkfotboll #engångalltid
Tervetuloa Helsinkiin, Wilfried!
Lue Wilfriedistä lisää sivuiltamme: hifkfotboll.fi/2022/03/hifkn-…
#hifkfotboll #engångalltid
LUE MYÖS:
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
