Huuhkajien aneeminen Espanjan harjoitusleiri päättyi tylyyn tappioon
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajat pelasi tiistai-iltana maaliskuun maajoukkuetauon jälkimmäisen harjoitusottelunsa, kun se kohtasi Murciassa Slovakian.
Slovakia voitti ottelun 2-0.
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva nimesi muun muassa Lucas Lingmanin ja Santeri Hostikan avauskokoonpanoonsa. Ottelu oli Lingmanin ensimmäinen A-maajoukkueessa. Hostikka ehti debytoida viime syksyn Wales-ottelussa.
Muutoin Huuhkajat lähti varsin tutulla ja kokeneella joukkueella Slovakian kimppuun.
Ottelun avausjakso oli pelillisesti tasainen. Huuhkajat hallitsi palloa, mutta todelliset maalipaikat jäivät vähiin.
Hienoa kautta Turkin pääsarjassa pelaava Joel Pohjanpalo oli aktiivinen ja pelasi mallikkaan avauspuoliskon ollen yksi Huuhkajien pirteimmistä yksilöistä.
Slovakia iski kamppailun avausmaalin viitisen minuuttia ennen taukoa. Ondrej Duda laukoi pallon boksin rajalta ohi Lukas Hradeckyn. Pallo kimposi Robert Ivanovista yläkulmaan.
Kummallakin oli toisen jakson alussa yksi maalipaikka. Pohjanpalolla oli paikka tasoittaa ottelu kulmatilanteessa, mutta ei osunut palloon. Muutamaa minuuttia myöhemmin Slovakia rakensi laadukkaan maalipaikan, mutta Erik Jirkan viimeistely-yritys epäonnistui.
Slovakia siirtyi kahden maalin etumatkalle noin 20 minuuttia ennen päätösvihellystä. Jirka kuljetti pallon boksin edustalle ja laukoi sen tolpan kautta maaliin. Maali oli Jirkan A-maajoukkueuran ensimmäinen.
Huuhkajat oli toisella jaksolla aneeminen. Maalipaikat jäivät luomatta ja samalla ottelun intensiteetti jäi matalaksi.
LUE MYÖS:
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle

- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”