Joona Toivio debytoi 34-vuotiaana Veikkausliigassa – näin Huuhkajien ex-toppari kommentoi
Kuva: Juha Tamminen
Viime vuoteen uransa Huuhkajissa lopettanut toppari Joona Toivio debytoi perjantaina Veikkausliigassa.
Toivio, 34, siirtyi jo vuonna 2007 ulkomaille pelaten Hollannissa, Puolassa, Norjassa ja Ruotsissa ennen kuin hän palasi täksi kaudeksi Suomeen ja Helsingin Jalkapalloklubiin.
HJK voitti perjantaina Seinäjoen Jalkapallokerhon 1-0, ja Toivio urakoi täydet minuutit Klubin alakerrassa.
Toiviolle kertyi lähes 80 ottelua A-maajoukkuetasolla, mutta hän kertoi HJK TV:lle, että debyytti Veikkausliigassa jännitti silti.
– Olihan se kivaa päästä vihdoin tekemään debyytti. Tietysti vähän jännitti, mutta pelejä kuuluu vähän jännittää.
– Sitten kun ei jännitä enää yhtään, niin on aika lopettaa.
HJK on aloittanut liigakautensa kahdella 1-0-voitolla. Toivio näkee helsinkiläisten pelaamisessa vielä kehitettävää.
– Etenkin se loppu, kun johdetaan. Ne (SJK) sai liian monta maalipaikkaa siinä lopussa, vaarallisia tilanteita ja muutama ihan sataprosenttinen mesta. Nihin ei saa päästää vastustajaa.
– Meidän pitää pystyä luomaan enemmän uhkaa vastustajan maalille ja parempia maalipaikkoja, että pystymme tekemään enemmän maaleja.
LUE MYÖS:
- Joona Toivio, 34, on urallaan nähnyt supertähdet ja EM-kisat – Veikkausliigassa hän on silti noviisi, joka joutuu taistelemaan peliajastaan: ”Ei kukaan nimellä pelaa”
- Tässä Veikkausliigan arvokkaimmat pelaajat – yksi menee heittämällä yli muiden
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”

- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu