HELSINKI. HIFK:n tuore päävalmentaja Mixu Paatelainen myönsi, ettei Stadin derbyn ajankohta ole kovinkaan ihanteellinen. Paatelainen on ehtinyt työskennellä HIFK:n peräsimessä vasta viikon.

Paatelaisen debyytti HIFK:n päävalmentajana tapahtui viime perjantaina, kun IFK hävisi Hakalle vieraissa maalein 1-2. Paatelaisella riittää rutkasti töitä uuden joukkueensa kanssa, joten siinä mielessä HJK:n kohtaaminen tulee nopeasti.

– Odotan innolla peliä. Toki se tulee todella aikaisessa vaiheessa, jos katsotaan sitä, milloin tulin joukkueen peräsimeen ja kuinka paljon olemme ehtineet harjoitella. Olisi meidän kannalta ollut parempi, jos derby olisi ollut kuukauden tai kahden päästä. Se tulee silloin kun se tulee, Paatelainen sanoi tiistaina järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

HJK:lla on Veikkausliigaan tähtiä pursuava pelaajamateriaali. HJK koki kuitenkin nöyryyttävän 1-4-tappion edellisessä kohtaamisessaan Interille. Kokeneena valmentajana Paatelainen heitti saman tien paineet isoveljen suuntaan.

– HJK on kova vastustaja ja lähdemme ehdottomasti altavastaajana. Jos katsoo HJK:n rosteria, niin sieltä voi tulla kaksi joukkueellista pelaajia vastaan, ja tuskin kukaan pystyy sanomaan, kumpi (joukkueellinen) on parempi.

Haka-ottelu toi Paatelaiselle paljon tietoa. Tiedon käsittely ja sen myötä pelaamisen parantaminen ottaa kuitenkin aikaa. Paatelainen ei odota vielä ihmeitä.

– Ehdimme harjoitella kahdesti sitä (Haka-ottelua) ennen ja pelaajien kanssa kävimme läpi puolustus- ja hyökkäyspelaamista. Huomasin selvästi, että siellä näkyi niitä asioita. Se on tosi positiivinen asia. Siitä on hyvä lähteä.

– Samaan hengenvetoon pitää mainita se, että olemme vasta todella alkutaipaleella. Ymmärrän hyvin, jos joltain pelaajalta jää joku asia toteuttamatta, koska niitä asioita pitää hinkata ja jatkuvasti käydä läpi. Toivon ja uskon siihen, että saamme hyvän ja paremman esityksen (kuin Hakaa vastaan), koska olemme jälleen harjoitelleet vähän enemmän yhdessä, Paatelainen sanoi.

HIFK:n ykkösmaalivahti Beto on pelannut maailmalla lukuisia derbyjä. Mukaan mahtuu esimerkiksi legendaarinen Sevillan derby Real Betisin ja Sevillan välillä. Kokenut Beto korosti, että derbyyn pitää osata suhtautua oikealla tavalla.

– Olen pelannut kymmeniä derbyjä eri maissa. Derby on aina erityinen peli, mutta toisaalta se ei poikkea muista peleistä. Jaossa on kolme pistettä. Tunnetta on paljon pelissä, mutta täytyy keskittyä olennaiseen eli kolmeen pisteeseen, Beto sanaili.

Stadin derby pelataan torstaina kello 18. Ottelua voi seurata maksullisen Ruutu+-palvelun lisäksi ilmaiskanava Neloselta kello 17.30 alkaen.

LUE MYÖS:

Miksi peli on hidasta Veikkausliigassa? – Euroopan huippusarjoissa meritoitunut HIFK:n supertähti kertoi mielipiteensä: ”Kuin yö ja päivä”

Miten Eurooppa-liigan nelinkertainen mestari löysi tiensä Veikkausliigaan? – Vanha ystävä ehdotti ainutlaatuista mahdollisuutta: ”En tiennyt suomalaisesta jalkapallosta mitään”

HIFK:n tähtihankinta on tuntenut Cristiano Ronaldon 12-vuotiaasta saakka – nosti esiin myös toisen legendan: ”Ronaldoa lukuun ottamatta paras”

Mixu Paatelainen kertoo, mitä hän todella ajattelee joulukuusesta, joka on häntä varjostanut vuosien ajan: ”Kun toiselle kumarrat, toiselle näytät hanuria”

Mahtuvatko kaksi värikästä persoonaa HIFK:hon ja kuka tekee ratkaisut pelaajahankinnoista? – Mixu Paatelainen: ”Tämä ei tule olemaan mikään ongelma”