Kokemus puhuu – Mixu Paatelainen aloitti heti mediapelin HJK:n suuntaan: ”Tuskin kukaan pystyy sanomaan, kumpi on parempi”

HELSINKI. HIFK:n tuore päävalmentaja Mixu Paatelainen myönsi, ettei Stadin derbyn ajankohta ole kovinkaan ihanteellinen. Paatelainen on ehtinyt työskennellä HIFK:n peräsimessä vasta viikon.
Paatelaisen debyytti HIFK:n päävalmentajana tapahtui viime perjantaina, kun IFK hävisi Hakalle vieraissa maalein 1-2. Paatelaisella riittää rutkasti töitä uuden joukkueensa kanssa, joten siinä mielessä HJK:n kohtaaminen tulee nopeasti.
– Odotan innolla peliä. Toki se tulee todella aikaisessa vaiheessa, jos katsotaan sitä, milloin tulin joukkueen peräsimeen ja kuinka paljon olemme ehtineet harjoitella. Olisi meidän kannalta ollut parempi, jos derby olisi ollut kuukauden tai kahden päästä. Se tulee silloin kun se tulee, Paatelainen sanoi tiistaina järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
HJK:lla on Veikkausliigaan tähtiä pursuava pelaajamateriaali. HJK koki kuitenkin nöyryyttävän 1-4-tappion edellisessä kohtaamisessaan Interille. Kokeneena valmentajana Paatelainen heitti saman tien paineet isoveljen suuntaan.
– HJK on kova vastustaja ja lähdemme ehdottomasti altavastaajana. Jos katsoo HJK:n rosteria, niin sieltä voi tulla kaksi joukkueellista pelaajia vastaan, ja tuskin kukaan pystyy sanomaan, kumpi (joukkueellinen) on parempi.
Haka-ottelu toi Paatelaiselle paljon tietoa. Tiedon käsittely ja sen myötä pelaamisen parantaminen ottaa kuitenkin aikaa. Paatelainen ei odota vielä ihmeitä.
– Ehdimme harjoitella kahdesti sitä (Haka-ottelua) ennen ja pelaajien kanssa kävimme läpi puolustus- ja hyökkäyspelaamista. Huomasin selvästi, että siellä näkyi niitä asioita. Se on tosi positiivinen asia. Siitä on hyvä lähteä.
– Samaan hengenvetoon pitää mainita se, että olemme vasta todella alkutaipaleella. Ymmärrän hyvin, jos joltain pelaajalta jää joku asia toteuttamatta, koska niitä asioita pitää hinkata ja jatkuvasti käydä läpi. Toivon ja uskon siihen, että saamme hyvän ja paremman esityksen (kuin Hakaa vastaan), koska olemme jälleen harjoitelleet vähän enemmän yhdessä, Paatelainen sanoi.
HIFK:n ykkösmaalivahti Beto on pelannut maailmalla lukuisia derbyjä. Mukaan mahtuu esimerkiksi legendaarinen Sevillan derby Real Betisin ja Sevillan välillä. Kokenut Beto korosti, että derbyyn pitää osata suhtautua oikealla tavalla.
– Olen pelannut kymmeniä derbyjä eri maissa. Derby on aina erityinen peli, mutta toisaalta se ei poikkea muista peleistä. Jaossa on kolme pistettä. Tunnetta on paljon pelissä, mutta täytyy keskittyä olennaiseen eli kolmeen pisteeseen, Beto sanaili.
Stadin derby pelataan torstaina kello 18. Ottelua voi seurata maksullisen Ruutu+-palvelun lisäksi ilmaiskanava Neloselta kello 17.30 alkaen.
LUE MYÖS:
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Lukas Hradecky debytoi Ranskan pääsarjassa – heti voitto