Manchester United sai pettyä taas – David De Gea jäi sanattomaksi: ”Emme ole riittävän hyviä”
Manchester Unitedin surkea kausi sai jatkoa lauantaina, kun putoamista vastaan taisteleva Everton voitti Ralf Rangnickin miehistön Valioliigassa 1-0.
Anthony Gordon vastasi ottelun ainoasta maalista 27. minuutilla.
Manchester United on voittanut vain yhden edellisestä viidestä sarjaottelustaan, ja seura on toden teolla menettämässä mahdollisuutensa päästä neljän joukkoon ja siten ensi kaudeksi Mestarien liigaan. Manchester United on Valioliigassa vasta seitsemäntenä.
Evertonille voitto oli elintärkeä. Se on Valioliigassa 17. sijalla. Putoamisviivan huonommalla puolella oleva Burnley on pelannut yhden ottelun vähemmän ja on neljän pisteen päässä Evertonista.
Manchester Unitedin maalivahti David De Gea oli jälleen pettynyt joukkueensa suoritukseen.
– Tiesimme jo ennen ottelua, ettemme ole viime aikoina pelanneet hyvin ja siten ottelusta tulisi todella vaikea. Emme tehneet maaleja tai luoneet hyviä maalipaikkoja. Totta puhuen en edes tiedä, mitä sanoa. Emme ole riittävän hyviä. Se on varmaa. On hyvin vaikea päästä neljän joukkoon, De Gea myönsi ottelun jälkeen.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä