Ykkösen joukkuekattauksessa on ollut jälleen suurta vaihtuvuutta viime kauden jälkeen, sillä sarjassa jatkaa vain seitsemän joukkuetta, jotka pelasivat samassa sarjassa myös viime vuonna. FC KTP palasi Veikkausliigasta takaisin Ykköseen vuoden poissaolon jälkeen, ja sarjaan nousi peräti neljä joukkuetta RoPS:n luovuttua sarjapaikastaan.

Lähtöasetelmiltaan edessä on ”hissiykkönen”. Suurimmat nousijasuosikit ovat TPS ja KTP, jotka ovat sahanneet viime vuodet Veikkausliigan ja Ykkösen väliä, sekä Jaro, joka hakee paluuta parrasvaloihin seitsemän Ykkösen kauden jälkeen. Kaikki neljä sarjanousijaa ovat puolestaan ennakkoasetelmissa taistelemassa lähinnä sarjassa säilymisestä. Useammalla niistä on edessä pikainen paluu Kakkoseen, ja voi olla, että vain yksi nelikosta säilyy.

Koronapandemia on typistänyt edellisiä kausia, mutta pyrkimyksenä on taas pelata ylä- ja alaloppusarjat, joten panosta riittäisi lähes kaikille joukkueille loppusyksyyn asti. Lisäksi nyt yritetään saada pelattua myös playoffit. Yläloppusarjan sijoille 2-4 sijoittuvat joukkueet kun pääsevät pelaamaan paikasta liigakarsinnassa, joten jopa Ykkösen nelonen voi nousta Veikkausliigaan. Alaloppusarjan joukkueista puolestaan puolet putoaa Kakkoseen.

Käymme tässä ennakkojutussa läpi jokaisen seuran ennakkoasetelmia maanantaina starttaavan kauden alla. Sijoitusarvio perustuu kolmen toimittajamme oman rankingin keskiarvopisteisiin.

Ennakko on jaettu kolmeen osaan. Tässä osassa käsitellään säilymiskamppailuun povaamiamme neljää sarjanousijaa, eli sijoille 9-12 povaamiamme joukkueita.

LUE MYÖS: Ykkösen kausiennakko: Nouseeko TPS Veikkausliigaan vai taipuuko taas haastajille?

LUE MYÖS: Ykkösen kausiennakko: Keskikastissa ruuhkaa – helsinkiläisseura mukaan nousutaisteluun?

12) JäPS

Järvenpään Palloseura ei ollut viime vuonna oman Kakkosen lohkonsa suurin suosikki, mutta jyräsi voittajaksi ja sarjanousijaksi vakuuttavaan tapaan. Eroa PEPO:on tuli seitsemän pistettä. Etenkin JäPS:in hyökkäyspeli rullasi komeasti, sillä se latoi sarjataulukkoon kauden kovimman tehtyjen maalien määrän kaikki lohkot huomioituna, 69 maalia 22 ottelussa. Otteluista 18 päättyi järvenpääläisten voittoon.

JäPS:n johtava pelaaja on jopa tietynlaisen kulttipelaajan mainetta nauttiva Aleksi Ristola. Ristolalla on mittava 179 ottelun kokemus Veikkausliigasta, mutta viime vuodet hän on pelannut Kolmosta ja Kakkosta.

Viime kaudella Ristola mätti JäPS:lle 15 maalia, ja hänet valittiin A-lohkon parhaaksi hyökkääjäksi. Ruuti on ollut todella kuivaa keväällä, sillä Ristola teki hattutempun Ykköscupissa Gnistania vastaan ja Suomen Cupissa NJS:ää vastaan. HPS:n kasvatti on avainpelaaja JäPS:n säilymistaistelussa.

Vahvan viime kauden Kakkosessa pelasi myös kärkimies Miro Schwalenstöcker, joka teki 20 pelissä 12 maalia. Järvenpään omalta pojalta toivotaan maaleja nyt myös Ykkösessä. Aivan uusi sarjataso Ykkönen ei Schwalenstöckerille ole, sillä hän pelasi 19 peliä Ykköstä KPV:ssä ja KTP:ssä vuosina 2017 ja 2019.

Monelle muulle JäPS:n pelaajalle kausi maan toisella sarjatasolla on kuitenkin uran ensimmäinen, aivan kuten koko seuralle ja kaupungille. 32-vuotias Olli Valto teki topparin tontilta viime kaudella komeat kymmenen maalia, ja sai valinnan lohkonsa parhaaksi puolustajaksi ja pelaajaksi. Nyt Valto kokeilee ensi kerran kykyjensä riittämistä Ykkösessä.

Sama koskee 33-vuotiasta joukkueen kapteenia Roope Autiota, joka on pelannut koko uransa samassa seurassa JäPS:ssä. Alkava kausi on hänelle jo 17:s JäPS:n peliasussa.

Mitään erityisen nimekkäitä vahvistuksia JäPS ei hankkinut. Keskeisimmät värväykset ovat VPS:stä tullut Alieu Ceesay, MP:stä saapunut Antti Ulmanen ja HIFK:sta lainattu Tino Palmasto.

JäPS:n kotikenttä, 900 katsojaa vetävä Järvenpään keskuskenttä on Ykkösen toiseksi pienin kotistadion, eikä JäPS sillekään pääse vielä sarjan alussa myöhäisen kevään vuoksi. Alkukauden kotipelinsä JäPS pelaa Järvenpään monitoimihallissa.

Pelaa JäPS missä pelaa, toivottavasti paikallinen yleisö löytää paikan päälle joukkueensa tueksi, sillä niin harvinaista – tai pikemminkin historiallista – järvenpääläisseuran pelaaminen Ykkösessä on. Korkeita menestysodotuksia on silti turha asettaa, sillä virallinen tavoite yläloppusarjaan pääsemisestäkin kuulostaa kovalta. Ykkösessä pelaaminen seuran 75-vuotisjuhlavuonna on joka tapauksessa komea juttu.

JäPS:n voimavara lienee vahvasti yhteisöllisyydessä, sitoutumisessa ja hyvässä joukkuehengessä. Itsekin joidenkin nykyisten pelaajien kanssa JäPS:ssä pelannut Osku Partonen valmentaa joukkuetta nyt viidettä kautta, ja tuntee joukkueen vahvuudet ja heikkoudet hyvin. Koska pelitapa on tuttu ja hyvin hiottu, voi JäPS napsia yllättäviäkin pisteitä etenkin alkukaudesta. Sarjassa säilyminen vaatisi kuitenkin huomattavaa venymistä.

Aleksi Ristola on JäPS:lle erittäin tärkeä pelaaja. Kuva: Juha Tamminen

11) PIF

Myös Kakkosen B-lohkon voittajalle PIF:lle Ykkösessä pelaaminen on hyvin harvinaista herkkua. PIF on pelannut Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kolme kautta: vuosina 1939, 1948 ja 1994. Kausista on runsaasti aikaa, ja jokainen vierailuista on kestänyt vain vuoden. Nyt tavoitteena on välttyä ranskalaiselta visiitiltä.

Parainen on tällä kaudella Ykkösen pienin pelipaikkakunta reilun 15 000 asukkaan väkiluvullaan. Myös sen pelaajabudjetti on sarjan pienin, 30 000 euroa. Kotistadion puolestaan vetää vaatimattomat tuhat katsojaa, joka toki paikkakunnan kokoon suhteutettuna on varsin hyvin.

Vaan maasta se pienikin ponnistaa. Maasta, ja perinteistä. 108-vuotias Pargas IF on varsin historiallinen ja perinteikäs seura, joka on tehnyt suomalaiselle jalkapalloilulle paljon arvokasta kasvatustyötä.

PIF:n kasvatteja ovat muun muassa kaikkien aikojen eniten A-maaotteluita pelannut suomalaispelaaja Anna Westerlund, Huuhkajien ex-hyökkääjä ja TPS:n nykyinen valmentaja Jonatan Johansson sekä Suomen A-maajoukkueessa pelannut ja valmentanut Tommy Lindholm. Myös viime vuosina Huuhkajien vakiorinkiin kuulunut Albin Granlund on paraislainen PIF:n kasvatti.

PIF:n nimekkäintä osastoa ovat joukkueen valmentajat, sillä se luottaa sarjan kokeneimman kaksikon, Stefan Strömborgin ja Kari Virtasen osaamiseen. 53-vuotias Strömborg on työskennellyt muun muassa Interin, TPS:n ja IFK Mariehamnin valmennustiimeissä. Kymmenen vuotta vanhemman Virtasen meriitit eivät kalpene lainkaan, vaan myös Virtanen on nähnyt suomalaista huippujalkapalloilua läheltä. Kruununaan on tietysti Veikkausliigan mestaruus IFK Mariehamnissa vuonna 2016.

Piffenin tavoiteasettelu on ollut maltillinen, sillä seura tavoittelee sijoja 7-9 eli sarjapaikan säilyttämistä. Tekemistä leimaa muutenkin rationaalisuus ja jalat maassa -oleminen. Vauhtisokeudesta ei ole pelkoa, vaan PIF haluaa kehittää pelaajia, haastaa vastustajia omilla vahvuuksillaan ja taata laadukkaan sarjafutiksen säilymisen paraislaisten ilona ensi vuonnakin.

Vaihtuvuus PIF:ssä on ollut erittäin pientä, joten etenkin alkukaudesta se voi olla hyvin yllätysvalmis ryhmä. Uusia pelaajia on tullut vain neljä, MuSa:sta värvätty maalivahti Olli Hakanpää, Ruotsista tullut laitapelaaja Gino Berg, Liettuasta monen vuoden tauon jälkeen Suomeen palannut toppari Akim Sairinen sekä kolmeksi kuukaudeksi Hongasta lainattu nuori laituri Benjamin Heikkinen. Vasta kauden kynnyksellä Paraisille saapunut Sairinen on valmentaja Strömborgille tuttu EIF:stä monen vuoden takaa.

Pelaajarunko on pysynyt hyvin yhdessä jo Kolmosessa pelatusta kaudesta 2019 lähtien. Sen jälkeen mukaan on tullut vain kymmenkunta pelaajaa, joten yhtenäisyys on merkittävä valtti Piffenille.

Tärkein jatkaja oli viime kaudella komeat 14 maalia tehnyt Inter-kasvatti Gezim Voca, joka valittiin viime vuonna Kakkosen B-lohkon parhaaksi pelaajaksi. Nyt katsotaan, lyökö Voca läpi myös Ykkösen tasolla.

Turun läheisyys onkin tärkeä tekijä Piffenin pelaajarekrytoinnissa. Joukkueen kapteenilla ja ykkösvahdilla Arnold Uschanoffilla on TPS-taustaa, aivan kuten keskikentän profiilipelaaja Tomas Hradeckyllakin. Toinen keskikentän runkomies Matias Lahti pelasi taannoin kuusi peliä Veikkausliigaakin kasvattajaseurassaan Interissä. Mielenkiintoinen seurattava on myös oikealla laidalla viilettävä PIF:n oma kasvatti Viktor Johansson. 19-vuotias Johansson teki viime kaudella Kakkosessa kahdeksan maalia.

Piffenin suurimmat selkänojat ovat kokenut, kaiken nähnyt valmennuskaksikko, sekä yhtenäinen, hyvin hitsautunut joukkue. Ykkösessä tulee kuitenkin vastaan sen verran kovia nippuja, että sarjapaikan säilyttämiseen on pakkokin venyä. Utopiaa se ei ole, mutta nappisuoritusta vaaditaan.

Stefan Strömborg ja Kari Virtanen (kuvassa) ovat Ykkösen kokeneimmat valmentajat. Kuva: Juha Tamminen

10) SJK Akatemia

Alkava kausi on neljäs viiden vuoden sisällä – ja kolmas perättäinen – kun Ykkösessä pelaa veikkausliigaseuran reservijoukkue. Yrittämässä ovat käyneet vuorotahtiin HJK Klubi 04 ja SJK Akatemia, mutta kaikilla aiemmilla kausilla visiitti on päättynyt putoamiseen. Sama kohtalo on luultavasti lähellä nytkin.

Veikkausliigaseuralle reservijoukkue Ykkösessä on tietysti hyödyllinen voimavara. Loukkaantumisten sattuessa voidaan nostaa kakkosjoukkueesta edustukseen pelaajia, jotka ovat nauttineet isoja minuutteja tasokkaassa sarjassa, jonka tempo ei kovin paljon alhaisempi ole. Samalla ajetaan muitakin pelaajia sisään tulevia vuosia varten.

Siinä on lyhykäisyydessään reservijoukkueiden merkitys Ykkösessä. Joukkueen urheilullinen tavoite on vuodesta toiseen sarjapaikan säilyttäminen, sillä noususta pelaaminen ei luonnollisesti olisi edes teoriassa mahdollista. Voikin olla, ettei reservijoukkueiden pelaajien voitontahto ja sitoutuminen ole aina aivan samalla tasolla kuin itsenäisten, paikasta auringossa taistelevien seurojen. Alitajuisestikin.

Oli miten oli, SJK Akatemian viime kausi Kakkosessa oli todella komea. 22 ottelussa seinäjokiset takoivat 68 maalia ja jättivät lohkokakkosen JJK:n kahdeksan pisteen päähän. 15 maalia tehnyt ghanalainen Kingsley Ofori teki 15 maalia, ja hänet valittiin C-lohkon parhaaksi pelaajaksi.

Mielenkiintoisia nuoria SJK Akatemia tietysti juoksuttaa Ykkösen ystävien ihmeteltäviksi muitakin. PK-35:stä värvätty hyökkääjä Jonathan Muzinga voi lyödä lopullisesti läpi. Mikäli seuran ykkösjoukkue ei kutsu jo kesken kauden, voi Muzinga löytyä varsin korkealta Ykkösen maalintekijätilastosta.

Muitakin kiinnostavia täsmävahvistuksia SJK Akatemia on joukkueeseensa haalinut. 22-vuotias Samson Ebuka Obioha on pelannut Kakkosessa (Kemi City Kings) ja Ykkösessä (MP) kaksi peräkkäistä kymmenen maalin kautta, ja tuo lisävoimaa Akatemian hyökkäykseen. Ofori, Muzinga ja Ebuka Obioha on paperilla erittäin kova hyökkäyskolmikko.

Hieman näyttää siltä, että tälläkin kaudella hyökkäys on SJK Akatemian paras puolustus. Brian Pagen valmentama joukkue vaikuttaa kuitenkin hieman edelliskertaa valmiimmalta paketilta, joten sarjapaikka saattaa jopa säilyä. Virallinen tavoite joukkueella on jopa yläloppusarjassa – josta se nousua tavoittelemattomana joukkueena veisi hieman makua.

Muistetaan Akatemian kohdalla sekin, että Ykkösen peleissä saatetaan nähdä myös koviakin vahvistuksia SJK:n veikkausliigajoukkueesta, kun jotkut hakevat pelituntumaa loukkaantumisista toipuessa tai muuten vietettyään penkillä liikaa aikaa. Kannattaa siis tarkistaa kokoonpanot ennen joukkueen iskukyvyn arviointia.

Brian Page vastaa tälläkin kaudella SJK Akatemian valmennuksesta. Kuva: SJK

9) PEPO

Lappeenrantalainen PEPO kuului jo monella kaudella Kakkosen lohkonsa suurimpiin ennakkosuosikkeihin, mutta alitti odotuksia vuodesta toiseen. Monen keskikastin kauden jälkeen PEPO ylsi kausina 2020 ja 2021 jo lohkonsa kakkoseksi, mutta eihän sekään vielä riittänyt.

Pettymys kuitenkin huuhtoutui syksyn tuuliin, kun RoPS ilmoitti 9. joulukuuta luopuvansa paikasta Ykkösessä. PEPO oli ensimmäisenä täydennysmenettelyssä, ja viisi päivää myöhemmin se ilmoittikin ottavansa sarjapaikan vastaan.

PEPO:lle kausi Ykkösessä on seurahistorian ensimmäinen, mutta Lappeenrannassa Ykköstä on toki pelattu ennenkin. PEPO:on sulautettu Rakuunat nähtiin Ykkösessä viimeisen kerran vuonna 2006, joten nyt Ykkönen palaa Kimpisen urheilukeskukselle 16 vuoden tauon jälkeen.

PEPO on vahvistanut kokoonpanoaan muita sarjanousijoita enemmän, joten sikäli sen tavoite sarjapaikan säilyttämisestä vaikuttaa hyvin realistiselta. Maalin suulle hankittiin JIPPO:sta Jirko Sorsa, ja keskuspuolustukseen samasta seurasta tullut Topi Pasi sekä SJK:sta Lappeenrantaan palannut oma kasvatti Joel Laitinen.

Kaikkien kolmen uskoisi lujittavan PEPO:n puolustuspäätä melkoisesti. Sorsa haastaa kisaan peliajasta kokeneen kanadalaisen Craig Hillin, joka valittiin viime kaudella Kakkosen A-lohkon parhaaksi maalivahdiksi.

Hyökkäykseen lisätehoja toivotaan etenkin Irfan Sadikilta. Myös viime kauden paras maalintekijä Nikke Veikkanen jatkaa joukkueessa. Keskikenttä on hyvällä mallilla Samu Suoraniemen, Calvin N’Sombon ja Zachary Sukundan jatkojen myötä.

30-vuotias Janne Muhli on toiminut PEPO:n päävalmentajana reilut puolitoista vuotta. Nyt seuran oma kasvatti on ison haasteen edessä, mutta Ykkösestä kokemusta omaavat pelaajat tuovat varmasti hyvää tukea tavoitteen täyttymiseen.

PEPO:n toiminnassa seurana on hyvä, moderni tekemisen meininki. Seuran somea pyöritetään aktiivisesti ja pilke silmäkulmassa, ja kausikorttimyynti on sujunut hienosti. Jo hyvissä ajoin ennen kautta kausikortteja oli myyty yli 600.

Jos PEPO onnistuu vakiinnuttamaan paikkansa Ykkösessä ja kehittämään toimintaansa edelleen, voi siinä nähdä myös potentiaalisen tulevaisuuden veikkausliigajoukkueen. Stadionolosuhteet ovat jo kelvolliset, ja Lappeenrannan talousalue kantaisi pääsarjajoukkuetta kyllä. Ensin pitäisi vain pystyä vastaamaan huutoon, pelata materiaalin edellyttämällä tasolla, ja lunastaa paikka Ykkösessä myös kaudeksi 2023.

Irfan Sadikilta odotetaan Lappeenrannassa maaleja. Kuva: Juha Tamminen

Ykkösen avauskierros ma 18.4. klo 16.00
KPV-MP
Gnistan-PK-35
JäPS-Jaro
KTP-PEPO
PIF-SJK Akatemia
EIF-TPS

LUE MYÖS:

Näkökulma: Ykkönen on heijastus Suomi-futiksen pulmista – kaikkien aikojen kaudesta puhuminen olisi itsepetosta

TOP 10: Ykkösen kovimmat pelaajasiirrot – TPS värväsi kokeneita veikkausliigatähtiä

Ykkösen yhteenlasketuissa pelaajabudjeteissa laskua verrattuna viime vuoteen – taustalla yksi selkeä selitys