Ykkösen yhteenlasketuissa pelaajabudjeteissa laskua verrattuna viime vuoteen – taustalla yksi selkeä selitys

Veikkausliigan pelaajabudjeteissa ihmeteltiin kauden alla sitä, kuinka yhdenkään 12 joukkueesta pelaajabudjetti ei laskenut edelliskaudesta, vaikka alla on kaksi koronapandemian ja katsomorajoitusten riepottelemaa vuotta. Kymmenen joukkuetta kasvatti pelaajabudjettiaan täksi kaudeksi, ja Interin ja FC Lahden osalta summa pysyi samana.
Veikkausliigan osalta yksi selittävä tekijä voi olla Konferenssiliigan myötä uudistunut europelien rahanjako. Jokaisen europelejä pelaamattomankin seuran tulot kasvavat useilla kymmenillä tuhansilla euroilla.
Ykkösen seuroille ei tätä vaikutusta ole, joten pelaajabudjetit ovat sen mukaisesti maltillisempia. Jopa niin maltillisia, että sarjan 12 joukkueen pelaajabudjettien yhteenlaskettu summa on pienentynyt viime kaudesta.
Kaikkiaan pudotusta on 69 000 euroa viime kauteen verrattaessa. Todellisuudessa summa on vielä vähän suurempikin, sillä HJK Klubi 04 ei ilmoittanut viime kaudella pelaajabudjettia lainkaan.
Sarjan suurin pelaajabudjetti on samansuuruinen kuin vuosi sittenkin. Viime kauden alussa VPS ilmoitti maksavansa pelaajilleen yhteensä 310 000 euroa. Vepsu nousi Veikkausliigaan, mutta nyt TPS lähtee tavoittelemaan sarjanousua vastaavalla summalla. Turkulaisseuran osalta nousua on 20 000 euroa.
Viime kaudella kolmen kovimmilla satsauksilla kauteen lähteneen seuran pelaajabudjettien keskiarvo oli 300 000 euroa – sama kuin KPV:n vuosi sitten ilmoittama summa. Nyt kakkospaikka heltiää Veikkausliigasta pudonneelle KTP:lle 280 000 eurolla. KPV:n pelaajabudjetti on puolestaan pudonnut 50 000 eurolla 250 000 euroon. Sillä summalla yltää edelleen kärkikolmikkoon.
Sitten tuleekin iso pudotus, sillä 200 000 euron rajan rikkoo vain kolme joukkuetta. Neljänneksi suurin pelaajabudjetti, 170 000 euroa on Pietarsaaren Jarolla. Jaro käyttää kuitenkin pelaajiin 20 000 euroa viime kautta enemmän.
EIF:llä pudotusta viime kaudesta on lähes 30 000 euroa, mutta toisaalta Ykkösen helsinkiläisseurat kasvattivat pelaajabudjettiaan, Gnistan 10 000 eurolla ja PK-35 25 000 eurolla. PK-35:n budjetin kasvu on sarjan seuroista suurinta, jollei viime kaudella Kakkosessa pelanneita huomioida. Silti sen pelaajabudjetti 85 000 euroa on koko Ykkösen kolmanneksi pienin.
Käytännössä pelaajabudjettien kokonaissumman pienentyminen selittyy sillä, että RoPS luopui talousvaikeuksien myötä sarjapaikastaan Ykkösessä. RoPS:n pelaajabudjetti kauden 2021 alussa oli 200 000 euroa, eikä yhtään yhtä suuria satsauksia tekevää seuraa tullut tilalle. RoPS:n satsaukset tosin kostautuivat, sillä seura on raskaasti ylivelkaantunut.
RoPS:n luopumisen myytä Ykkösessä on tällä kaudella neljä sarjanousijaa. Niistä suurin budjetti on täydennysmenettelyn kautta sarjaan nousseella PEPO:lla. Lappeenrantalaisseuran 125 000 euroa riittää vertailussa kahdeksanteen sijaan. SJK Akatemia ilmoittaa pelaajabudjetikseen 100 000 euroa. JäPS:n pelaajabudjetti on 60 000 euroa ja Pargas IF:n vain 30 000 euroa. Viime kauden pienin ilmoitettu pelaajabudjetti oli JIPPO:lla, 55 000 euroa.
[table id=135 /]
LUE MYÖS:
TOP 10: Ykkösen kovimmat pelaajasiirrot – TPS värväsi kokeneita veikkausliigatähtiä
Ykkösen kausiennakko: Nouseeko TPS Veikkausliigaan vai taipuuko taas haastajille?
Ykkösen kausiennakko: Keskikastissa ruuhkaa – helsinkiläisseura mukaan nousutaisteluun?
Ykkösen kausiennakko: Mikä sarjanousijoista säilyy sarjassa?
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Bayern München ei saanut lisäetua Celticiä vastaan – Uefalta tiukka linjaus jatkoa ajatellen
- Haastattelu: Daniel O’Shaughnessy kertoi millaista jalkapalloa HJK:n pitäisi pelata – siviilielämän työt saavat vielä odottaa: ”Paloa riittää vielä niin paljon”
- Italialaisseuran sirkus jatkuu – Alessandro Nesta palkattiin takaisin alle kaksi kuukautta potkujen jälkeen
- HJK vahvisti valmennustiimiään: ”Kaikki uskaltavat tuoda näkemyksiään pöytään”
- Benjamin Källman nousi Puolan pääsarjan maalipörssin kärkipaikalle
- Viljami Sinisalo torjui nollapelin Celtic-debyytissään
- Simo Valakarin St. Johnstone jo neljän ottelun voittoputkessa – eteni cupin puolivälieriin
- Teemu Pukki jäi maaleitta debyytissään – Gnistan jatkoi vahvoja otteitaan
- Ranskan suurseura kiinnostunut Paul Pogbasta – tästä syystä sopimusta ei syntynyt jo tästä kaudesta
- Niki Mäenpää, 40, siirtyy Kreikan pääsarjaan