Bayern München puuhailee siirtopommia – houkuttelee Liverpoolin tehohyökkääjää Bundesliigaan

Kuva: Getty Images
Kymmenennen peräkkäisen bundesliigamestaruutensa tällä kaudella voittanut Bayern München voi joutua rakentamaan ensi kauden hyökkäyskalustonsa pitkälti uusiksi. Sekä Robert Lewandowskin että Serge Gnabryn siirrosta muualle liikkuu nimittäin vahvoja huhuja.
Kulissien takana työtä tehdäänkin jo sen eteen, ettei Bayern putoaisi tyhjän päälle luottohyökkääjien mahdollisesti lähtiessä. Eikä mitä tahansa työtä, vaan Bayern on puuhailemassa todellista siirtopommia.
Saksan Skyn mukaan Bayernin urheilujohtaja Hasan Salihamidzic on iskenyt silmänsä Liverpoolin maalitykkiin Sadio Manéen. 30-vuotiaan senegalilaishyökkääjän sopimus Liverpoolin kanssa umpeutuu vuonna 2023, joten mikäli jatkosopimusta ei ole näköpiirissä, pitäisi Liverpoolin myydä Mané nyt.
Bayernin kannalta hyvä uutinen onkin, että Liverpoolin päähuomio on pyrkiä jatkamaan Mohamed Salahin sopimusta. Sen takia neuvottelut Manén kanssa eivät ole edenneet, ja hyökkääjä alkaa Skyn mukaan jo hermostua. Mané tienaa Liverpoolissa selvästi alle 20 miljoonaa euroa vuodessa, joten Bayernilla uskotaan olevan hänen palkkatoiveeseensa myös varaa.
Salihamidzic vieraili viime viikonloppuna Mallorcalla pelaaja-agentteja tapaamassa. Yksi Bayern-pomon tapaamista agenteista oli Bildin julkaisemien kuvien perusteella Björn Bezemer. Hän on yksi agenttifirma ROOF:in toimitusjohtajista. Mané on ollut jo vuosikausien ajan ROOF:in asiakas.
[readmore from=Bayern-München]
Salihamidzicin uskotaan keskustelleen Bezemerin kanssa muun muassa Manén tilanteesta. Liverpoolin kanssa ei neuvotteluja ole kuitenkaan vielä käynnistetty.
86 A-maaottelua pelannut Mané on myös tuore Afrikan-mestari tammi-helmikuussa pelatuista mestaruuskisoista. Manélla on menossa Liverpoolissa jo kuudes kausi. Tällä kaudella hän on tehnyt Redsille kaikissa kilpailuissa 20 maalia 46 ottelussa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”