Mitä kummaa? Chile haluaa takaoven kautta MM-kisoihin – Ecuadorin puolustaja pelasi karsintoja väärillä papereilla
Kuva: Getty Images
Chile jäi Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa sijalle seitsemän ja siten rannalle Qatarissa marras-joulukuussa pelattavasta lopputurnauksesta. Heikko karsintatulos saattoi merkitä samalla Chilen kultaisen sukupolven jäähyväisiä kansainvälisiltä näyttämöiltä.
MM-kisojen alkulohkot arvottiin jo yli kuukausi sitten, mutta nyt Chilessä on kuitenkin noussut uudestaan toivo MM-kisoihin pääsemisestä. FIFA on nimittäin vahvistanut uutistoimisto SID:lle, että Chile on jättänyt protestin MM-kisoihin selviytynyttä Ecuadoria koskien.
Protesti koskee sitä, että Ecuador peluutti karsinnoissa puolustaja Byron Castilloa, jolla ei ilmeisesti ole edustusoikeutta Ecuadorin maajoukkueeseen, sillä Castillo on itse asiassa kolumbialainen. Tapauksesta kirjoitti ensimmäisenä New York Times.
Chilen FIFA:lle lähettämässä valituskirjelmässä on monta sivua. Sen liitteenä on Castillon syntymätodistus, jonka uskotaan todistavan, että puolustaja todella syntyi Kolumbiassa, ja vieläpä kolme vuotta luultua aiemmin.
Chile pyytää valituksessaan, että kaikkien niiden Ecuadorin pelien, joissa Castillo pelasi, tulos pitäisi mitätöidä. Siten Chile hyppäisi Etelä-Amerikan karsinnoissa aina sijalle neljä – joka siis oikeuttaisi MM-kisapaikkaan. Varsinainen karsintojen nelonen oli Ecuador. Ecuadorin ja Chilen väliin mahtuivat myös Peru ja Kolumbia, mutta niitä vastaan Castillo ei pelannut.
[readmore from=MM-karsinnat]
Suoran MM-kisapaikan Etelä-Amerikasta saivat lisäksi Brasilia, Argentiina ja Uruguay. Peru pelaa jatkokarsinnoissa Australiaa vastaan.
Byron Castillo debytoi Ecuadorin A-maajoukkueessa näissä MM-karsinnoissa ja pelasi kaikkiaan kahdeksan ottelua. Ecuador sai näistä peleistä yhteensä 14 pistettä. Chile ja Paraguay olivat ainoat kaksi maata, joita vastaan Castillo pelasi molemmissa otteluissa.
Lähde: Sport1
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit

- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa