Pikkuhuuhkajien EM-kisahaaveet edelleen hengissä – luvassa suurta rotaatiota ennen ratkaisevaa koitosta: ”Se ei ole mikään vaatimaton pieni maa”
Kuva: Juha Tamminen
Pikkuhuuhkajat voitti perjantai-iltana Itävallan vieraskentällä upeasti 3-2. Lue lisää täältä.
Pikkuhuuhkajille voitto oli elintärkeä, sillä Norja voitti samaan aikaan omassa ottelussaan Kroatian. Norja nousi tappioasemasta voittoon kahdella viime hetken maalilla.
Juha Malisen valmentama alle 21-vuotiaiden maajoukkue on EM-karsintalohkossaan kolmantena.
Se pelaa ensi viikolla karsintojen kaksi viimeistä otteluaan. Tiistaina Suomi isännöi Bolt Arenalla Azerbaidžania ja perjantai-iltana Malisen ryhmä kohtaa Norjan Turussa. Molemmat ottelut voittamalla Pikkuhuuhkajat etenee jatkokarsintoihin. Pikkuhuuhkajilla on myös pieni mahdollisuus nousta lohkovoittajaksi.
Malinen oli luonnollisesti onnellinen joukkueensa peliesityksestä – ja siitä, että maalinteon suhteen ei ole ongelmia. Silti ottelun alku ei ollut Malisen mieleen.
– Kyllähän se joukkueen iskukyvystä kertoo aika paljon, että me pystytään vieraissa tai kotona tekemään kolme maalia tällaisia huippujoukkueita vastaan. Tänään oli tapahtumien ottelu. Mielestäni aloitimme ottelun epäonnisesti, mutta pelasimme ensimmäisen 25 minuutin ajan meidän huonointa jalkapalloa.
Seuraavaksi vastaan asettuu Azerbaidžan. Malisen mukaan tiistaina nähdään huomattavaa rotaatiota ennen perjantain Norja-ottelua.
– Azerbaidžan on myös kehittynyt kovasti. Se ei ole mikään vaatimaton pieni maa. 5-0 tänään (voitto Virosta) ja heillä on omat vaaransa. Meidän tehtävä on olla iskukykyinen ja se tarkoittaa sitä, että vaihdamme monta pelaajaa, koska meidän pitää olla sen pelin jälkeen Norjaa vastaan iskukykyinen.
Päävalmentaja @jumalin oli onnellinen mies Suomen huikean Itävalta-voiton jälkeen - #Pikkuhuuhkajat osoitti jälleen luonnetta kovassa paikassa, ja EM-lopputurnaushaaveet pysyvät elossa. Nyt joukkueen katse on tiistain Azerbaidzhan-ottelussa. 

Liput
go.palloliitto.fi/Pikkuhuuhkajat…
Liput
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”